sunnuntai 30. joulukuuta 2012

47.Sopimus

 Päivä oli kohoamassa Twinboorkkiin, mutta poliisiasemalla käytiin jo sähäkkää keskustelua.
 -Minä käyn soittamassa tytön kotiin ja sosiaalityöntekijälle. Pärjäät varmasti sen aikaa hänen kanssaan?
 -Ei hätää komissario. Me olemme tutut, Jim vastasi.
"Miten olen taas päätynyt tähän tilanteeseen?" Elisa pohti.
 Vanhempi komissario käveli toimistoonsa ja Elisa jäi Jimin viereen sydänjyskyttäen.
 -Alas tulla tyttö, Jim tokaisi.
 Elisa veti syvään henkeä ja käveli Jimin perässä tämän pieneen työpisteeseen.
-Sullapas on "hieno" toimisto, Elisa tokaisi.
-Anna olla ja istu alas, Jim vain totesi.
 -Kerroppa minulle miksi sinä teet tätä? Onko tämä sinusta hauskaa?
 -Mähän sanoin jo. Se pallo lensi vahingossa siitä ikkunasta läpi, Elisa puolustautui.
-Ihan varmasti. Parkkipaikoiltahan ne pallot lentelevätkin opettajainhuoneen ikkunoihin.
 -Se oli vanhinko! Mä en aio jäädä tänne jos kukaan ei kerran ees usko mua, Elisa huusi ja pongahti tuolista ylös.
 -Sinä et lähde yhtään mihinkään. Onko selvä? Jim puuskahti.
-Miksi tälläisen asian takia edes pitää tulla poliisiasemalle? Elisa kysyi silmät salamoiden.
 -Yleensä ei tarvitsekkaan, mutta kun otamme huomioon kaikki viimeaikaiset tempauksesi asiat menevät mutkikkaammiksi. Käsitätkö? Istu nyt alas.
Elisa lysähti takaisin penkille ja tuijotti kun Jim naputteli raporttiaan tietokoneelle.
 -Joudunko mä nyt sitte johkuu nuorisokotiin? Elisa kysyi synkkänä.
 -Se riippuu ihan sinusta itsestäsi. Koita rauhoittua ennenku aloitamme keskustelut, Jim sanoi.
 -Kuinka sujuu Sweeney? Komisario kysyi.
-Hyvin. Teen tilanneraporttia.
-Hyvä, kohta aloitetaan. Tuolta tuleekin sosiaalityöntekijä, komisario totesi.

 Sitten komisario meni tervehtimään sosiaalityöntekijää.
-Siirrymme jo huoneeseeni tulkaa perässä kun tytön huoltajat tulevat, komisario selitti.
-Asia selvä, komisario, Jim vastasi.
 Jim loi katseensa Elisaan. 
Tyttö kävi häntä sääliksi. Sen ajan kun Jim oli ollut kenttätyössä hän oli  joutunut selvittelemään melkein koko ajan tuon tytön toilailuja.
 Elisa kiristeli hampaitaan. Hän yritti estää kyynelten valumista. Ensimmäistä kertaa häntä todella pelotti toilailujensa seuraukset. Ja tällä kertaa tapahtuma oli oikeasti ollut vahinko! He olivat vain parin kaverin kanssa potkineet palloa koulun parkkipaikalla.
 Sitten ovi kävi ja Nick astui aseman ovesta sisään. Jim siirtyi heti keskustelemaan Nickin kanssa.
-Mitä teet täällä? Elisa sähisi Nickille.
-Äiti on töissä, Nick vain vastasi.
-Tämä ei kuulu sinulle! Elisa kiljui.
-Rauhoitu, Jim sanoi ja laski kätensä Elisan olkapäälle.
-Ethän halua vaikeuttaa asioita enempää vai mitä? Jim katsoi Elisaa suoraan silmiin varottavasti.
Elisa nielaisi.
 -Mennään sitten, Jim sanoi ja johdatti heidät komisarion huoneeseen.
 Elisa astui rohkeasti sisään huoneeseen.
"Hyvin se menee. Pidä pintasi."
 Elisa tutkaili huonetta katseellaan ja valitsi paikkansa Jimin ja Nickin välistä. Nickistä Elisa ei välittänyt pätkääkään. Noita kahta naista Elisa kammoksui. Miten oudolta tahansa se sitten vaikuttikin Jim oli ainoa, johon Elisa luotti tässä huoneessa. Se vaikutti tosiaan hassulta, mutta Jim oli viimeaikoina pelastanut Elisan monesti pulasta. Jim oli ainoa, joka oli kysynyt Elisalta miksi?
Miksi hän teki tätä kaikkea?
Elisa ei ollut vastannut. Yksinkertainen vastaus kyllä oli. Koska häntä ahdisti.
 Aikaa kului. Kaikki esittäytyivät ja sitten käytiin tilanne läpi.
 -Ymmärsinkö nyt oikein. Tämä on viides kerta tässä kuussa kun joudut poliisien kanssa tekemisiin? Sosiaalityöntekijä kysyi.
Elisa nielaisi, muttei vastannut.
 -Olemme tosiaan tulleet aika tutuiksi tämän tytön kanssa. Kyse ei kuitenkaan ole mistään vakavasta ilkivallasta ennemminkin pienestä kiusanteosta, Jim kertoili.
-Mitä yrität saavuttaa tällä käytökselläsi? Sosiaalityöntekijä kysyi.
Hiljaisuus.
 -Tämä on hyvin hankalaa jos, et aio sanoa mitään, komisario kommentoi.
-Olen aika varma, että tämä tyttö hakee vain huomiota. Olen sitä mieltä, että joku tukihenkilö juttu voisi toimia, Jim pohti.
-Pyh, Elisa tuhahti viimein.
 Nick loi katseen Elisaan.
-Voisitko vastata kun sinulle puhutaan?
-En kuuntele sua, Elisa vain sanoi.
 -Sinun ei tarvitse puhua minulle. Mutta vastaa kun sinulle puhutaan, Nick sanoi.

 "Vai niin. Tämä taitaakin olla asian ydin." Jim pohti kun kuunteli Elisan ja Nickin keskustelua.

 -Mitäs tässä nyt sitten tehdään? Komisario mietti.
-Minusta voisimme antaa vain varoituksen tällä kertaa. Eiköhän tässä tapaamisessa riitä miettimistä tytölle? Sosiaalityöntekijä ehdotti.
-Tehdään sitten niin. Mutta vielä yksi kerta niin rupeamme järeimpiin otteisiin, komisario pelotteli.
 -Noniin. Tämä oli sitten tässä.
 Sosiaalityöntekijä ojensi käyntikorttinsa Elisalle.
-Jos tahdot jutella.
Elisa tuijotti korttia, mutta survoi sen sitten taskuunsa.
 -Saata heidät pihalle Sweeney.
-Kyllä komisario, Jim vastasi.
 Päästyään poliisiasemalta Nick vei Elisan limsalle. 
Molemmat istuivat hiljaa.
 -Haluaisin vähän keskustella kanssasi, Nick aloitti.
-Aha, Elisa vastasi.
 -Ajattelin, että tästä ei tarvitsisi kertoa äidille.
 -Olen aivan samaa mieltä, Elisa totesi.
 -Minulla on sinulle nimittäin ehdotus. Jos lupaat, että tämä on viimeinen kerta kun teet mitään typerää minä maksan ne jatko-opikelu paikat sinulle Bridgeportissa, Nick sanoi.
 Elisa loi katseensa suoraan Nickin silmiin.
-Oletko tosissasi? Se ei ole mikään halpa koulu, Elisa sanoi.
-Minä maksa koko lystin kunhan lupaat tästä lähdin käyttäytyä, Nick vastasi.
-Minä lupaan, Elisa sanoi vakava ilme kasvoillaan.
-Äidille ei sanaakaan tästä, Nick sanoi.
-Lupaan, Elisa hymyili.
"Lahjontaa tai ei, mutta tuon tytön kanssa konstit rupeavat olemaan vähissä." Nick mietti.

  ~

perjantai 28. joulukuuta 2012

46. Karkailua

 ***Elisa***
 "Huoh. Vihaan elämääni. Koska kaikki oikein alkoi mennä päin mäntyä. Varmasti sinä päivänä kun äiti  aloitti sen kirotun työn."
 "Ei mennyt montaakaan viikkoa kun äiti kutsui sen rasittavan miehen meille päivälliselle. Sitten eränäänä  kauniina päivänä he kertoivat minulle tapailevansa. Ihan sama, ajattelin silloin."
 " Mutta tietenkään se asia ei ole ihan sama. Eräänä iltana äiti sanoi, että haluaa keskustella kanssani."
-Kulta, me aiomme mennä naimisiin Nickin kanssa, äiti sanoi silloin.
 "Hyppäsin raivoissani sängystä."
-Ei käy! En halua, että menet sen ukon kanssa naimisiin. Minä VIHAAN häntä!
-Älä huuda kulta. Sinä totut vielä ajatukseen, äiti vain sanoi.
 " Mutta en minä tottunut. Murjotin heidän koko hääpäivänsä ajan."
 " Mutta se ei tietenkään ollut vielä elämäni kamalin päivä. Vaan se kun tulin koulusta kotiin ja näin äidin kasaavan pinnasänkyä."
-Mikä tuo on? kysyin silmät viiruilla.
 -No mutta, kyllähän sinä tiedät. Sinä saat pikkusisaruksen, äiti vain sanoi lempeästi.
-Minä en todellakaan halua mitään pikkusisarusta! huusin äidille.
-Mitä minä olen sinulle tehnyt? Miksi haluat pilata elämäni! karjuin Nickille, joka näytti neuvottomalta.
-Elisa äläs nyt liioittele, Nick koitti sanoa.

-Vihaan teitä. Minä sitten vihaan teitä molempia! huusin ja juoksin huoneeseeni.
 "Huoneeseen, joka ei sitten kyllä kauaa ollut MINUN huoneeni."
 "Äiti ja Nick saivat pienen tytön. Amandan."
 "Ja minä joudun jakamaan huoneeni hänen kanssaan."
 "Olen toista viikkoa kotiarestissa. Karkailen nykyään usein. Mitä virkaa koko kotiarestilla on kun se ei pidättele minua yhtään? Enkä todellakaan jaksa tänäkään iltana homehtua täällä."
 "Avaan huoneeni ikkunan ja hyppään siitä ulos. Niin helppoa."
"Pinkaisen juoksuun koska tiedän, että äiti tulee pian nukuttamaan Amandaa, mutta silloin minä olen jo jollain ystävälläni."
 Meiju koputtaa kahdesti oveen ja astuu sitten sisälle tyttöjen huoneeseen.
-Laitan nyt Amandan nukkumaan, voisit mennä iltapalalle, Meiju ilmoittaa.
 Mutta vastausta ei kuulu. 
 Meiju huokaisee ja nostaa Amandan syliin.
-Onneksi sinä olet sentään kiltisti täällä.
 -Hyvää yötä. Äitin pitää taas löytää sisko kotiin, Meiju sanoo väsyneesti.
 -Minä soitan poliisille, Meiju sanoo olkkarissa istuvalle Nickille.
-Onko hän taas karannut? Nick kysyy ja laskee kirjan lattialle.
-On ja minä en mene etsimään häntä taas kissojen ja koirien kanssa. Kun hän ei usko kuitenkaan, Meiju vastaa.
 -Mutta poliisit, onko se tarpeen?
 -On. Nyt minä näytän, että kuka täällä käskee.
 -Olen niin väsynyt tähän touhuun, Meiju huokaa ja kaivaa kännykän esille.
-Meiju River täällä hyvää iltaa...
 "Juoksin niin kovaa kun koivistani lähti. Näin ystäväni Miran huoneesta kun poliisi auto saapui heidän pihalleen. Silloin otin jalat alleni."
 "Huohotin raskaasti. En voi uskoa, että äiti todella teki tämän minulle. Katselin paniikissa ympärilleni, että minne voisin piiloutua. Vettä satoi kaatamalla ja olin juossut jo monta kilometriä."
 "Mihin hittoon se tyttö katosi? pohti nuori poliisiopiskelija Jim Sweeney."
Heillä oli töissä henkilöstö pulaa, joten hänet lähetettiin jahtaamaan kotoa karannutta teinityttöä. Siihen hän pystyisi kuulemma yksinkin. 
 "Mutta tämä tyttö olikin sitkeä. He olivat juosseet kilpaa jo pitkän aikaa. Mihin hittoon se tyttö nyt katosi?"
 "Sitten Jimin silmiin osuu vanha junarata. Vai niin."
 "Vaivoin pääsin laskeutumaan jyrkkää rinnettä alas. Sainkohan hänet kannoiltani?"
 -No niin eiköhän lopeteta nyt tämä juoksu leikki? kuulin miehen äänen takaani.
 "Miten ihmeessä hän löysi minut?"
-Minä en palaa sinne! huusin ja pinkaisin juoksuun.
 -Elisa Jones! Minä joudun pidättämään sinut, jos sinä et nyt pysähdy! kuulin poliisin huutavan perääni.
"Pahus."
 -Putkaan lähtisinkin mieluummin, tiuskaisin.
 Hetken minä ja tuo nuori poliisimies vain tuijotimme toisiamme.
-Kertoisitko miksi sinä teet tälläistä? poliisi kysyi viimein.
 -Huvin ja urheilun vuoksi, vastasin nenäkkäästi.
-Urheilusta tämä kyllä käy, mutta siitä huvista en ole niinkään varma. Kertoisit nyt vain, ehkä asialle voisi tehdä jotain? poliisi vastasi.
 -Asialle ei voi tehdä mitään! Minä inhoan perhettäni. Minä inhoan tätä surkeaa elämääni!
 Poliisi huokaisi.
-Sinun iässäsi kaikki vihaavat perhettään ja elämäänsä.
-Et sinä voisikaan ymmärtää, tuhahdin.
 -Lähdetäänpäs sitten, poliisi sanoi ja rupesimme kapuamaan rinnettä ylös.
-Tuletko suosiolla mukaan vai laitetaanko käsiraudat? poliisi virnisti.
-Ihan suosiolla, mutisin.
 "Kello näytti kahta yöllä kun saavuimme kotipihaani."
"Äiti näytti vihaiselta kun hän avasi ulko-oven."
-Elisa, miten sinä kehtaat? äiti sinkosi minulle heti.
 -Anteeksi tämä kauhea vaiva, äiti selitteli Jimiksi esittäytyneelle poliisille.
 -Eipä mitään. Teen vain työni.
 -En minä muuten olisi vaivannut, mutta tämä alkaa olla jo niin toistuvaa, äiti jatkoi ja jaaritteli ummet ja lammet Jimille.
-Joo joo. Olen jo täällä päästä mies menemään, tiuskaisin äidille.
 -Kiitos vielä tuhannesti, äiti sanoi ja avasi vihdoin oven ja astui sisään.
-Jos tämä jatkuu, ottakaa vain yhteyttä.
 -Yritä nyt vähän ryhdistäytyä, poliisi vielä sanoi minulle ennen menojaan.
 -Ja lehmät lentää, vastasin.
 Väsyneenä ja monta tuntia työaikansa ohittaneena Jim suuntasi pois.
 -Tämä saa nyt loppua. Onko selvä, minä en jaksa enää, äiti saarnasi.
 -Plää, plää...
 -Liikkuuko sinun päässäsi yhtään mitään? Nyt nukkumaan, vai pitääkö tulla valvomaan, ettet karkaa?
-No ei pidä! tiuskaisin.
 "Revin märät vaatteet päältäni ja kipusin sänkyyn."
 Huoneen oven suljettuaan Nick riensi halaamaan vaimoaan.
 -Miksi hän tekee näin? Eikö hän voisi vain sopeutua? Meiju valitti.
-En tosiaan tiedä, Nick vastasi.
 -Yritetään nukkua loppu yö, Nick sanoi vielä ja suuteli Meijua.
 -Hyvää yötä, Meiju kuiskasi.
 "Iltaisin he ehkä pystyivät vartioimaan toimiani, mutteivat kouluaikana."
 "Pienessä ajassa minusta oli kehittynyt koko kaupungin riesa ja minusta ja Jimistä oli tullut liiankin tutut."
-Minä hoidan tämän, Jim sanoi herra Mattilalle, joka oli erittäin kiukkuinen.
-Kiitos, Herra Mattila vastasi ja meni sisään.
-Sinä taas. Taidat oikein haluta hankaluuksia, Jim sanoi ja loi katseen minuun.
-Ehkäpä, vastasin.
-Alas tulla.
 "Pihalla odotti Jimin työkaveri."
-Et oo tosissas. Pikku pila vaan. Päästä mut menemään, inisin hätääntyneenä.
 -Sinut on aika laittaa ruotuun, Jim nauroi ja ohjasi minut autoon.
 Kotona Meiju opetti Amandaa kävelemään. Onnelisen tietämättömänä tapahtumista .
 -Lupaathan pysyä vielä pitkään noin pikkuisena? Meiju jutteli.
 -Hienosti menee. Hyvä, hyvä.
 -Sinusta äiti on oikein ylpeä.
 -Kun tietäisi miten saisimme siskonkin onnelliseksi?
 Nick pesi vessaa väsyneenä. Se oli ollut eilen Elisan kotityö. Hän ei viitsinyt sanoa siitä, koska tyttö suhtautui muutenkin kuivasti häneen.
 "Ei tämä taida tästä paremmaksi muuttua."
 "Kun tulisi edes jotenkin toimeen."



 Ja Family White jatkuu taas entinseen malliin.
Kommenttia <3