Family White 2: huhtikuuta 2013

***Bella***

Makasin sohvallani ja katselin tylsistyneenä jotain sisustusohjelmaa. Koulu oli alkanut edellisviikolla. Minä sitten oikeasti vihaan tätä maalaispitäjää. Täällä on niin pienet piirit. Koulussa lähes kaikki tunsivat jo ennestään toisensa.

Turhautuneena nousin istumaan sohvalle.

Olinhan minä joitakin ystäviä saanut, mutta eivät he olleet sama asia kuin vanhat ystäväni.

Annan kanssa olemme lähentyneet vähän. Päädyimme samalle luokalle, joten vedimme yhtä köyttä. Meillä on nimittäin sama päämäärä, haluamme pois tästä sivistymättömästä kylästä.

Osoittaakseen mieltä äidille ja isälle Anna oli käynyt ottamassa lävistyksen. Isä oli hermostunut siitä kamalasti. Mietin pitäisikö minunkin? Tuntui, että vanhemmat pitivät minua itsestään selvänä. Kyllä meidän Bella sopeutuu, kyllä meidän Bella on hyvä käytöksinen... He odottavat, että menisin yliopistoon ja saisin hienon tutkinnon. Heille se oli ihan ok, että Anna halusi jatkaa muotialalle äidin jalanjäljissä.

Äiti oli sitäpaitsi jollain tavalla seonnut. Hän hommasi meille kanalan. Siis ihan tosi, kanoja joista tulee munia ja taas uusia kanoja! Minä aion kyllä tehdä heille mieliksi ja päästä sinne yliopistoon, että pääsen pois täältä!

Huokaisten lampsin tietokoneelle tarkistamaan sähköpostin.

Kreetalta oli tullut viesti. Hän kertoi tavallisia asioita. Kaupungin kuumimmat juorut. Kuka seurusteli ja kenenkin kanssa. Kreeta kertoi, etteivät he enää lukion alettua hengailleet Tuomaksen kanssa. Tuomas oli kuulemma muuttunut.

Vastasin Kreetalle, että täällä oli tylsää eikä tapahtunut mitään. Kerroin myös, että äiti oli ostanut kanalan! Siitä tytöt saisivat koulussa nauraa keskenään. Käväisin myös simsbookissa. Tuomas oli poistanut kaikki yhteiskuvamme. Hänestä ei ollut kuulunut mitään muuttoni jälkeen. En ymmärtänyt häntä. Ihan sama, ehkä oli hyväkin kun muutin pois sieltä. Ihmiset muutuivat.

Hieman suruissani sammutin tietokoneen.

Sillä hetkellä päätin, että opiskelisin itselleni hyvän ammatin, enkä olisi riippuvainen kenestäkään.

***Anna***

Vaikka olimme jo lukiossa äiti vahtasi meidän läksyjentekoa kuin haukka.

En voi sietää sitä!

- Sitten kun kouluhommat on hoidettu, voit lähteä ulos, äiti sanoi minulle.

- Varmasti lähdenkin. Tiedätkö mitä äiti? Sillä hetkellä kun minä täytän kahdeksantoista, minä lopetan tämän surkean lukion ja muutan täältä kauas! tiuskaisin.

- Älä höpötä. Tottakai sinun pitää koulu käydä loppuun. Ja sitten kun sinulla on varaa elättää itsesi olet valmis lähtemään, äiti huokaisi niin kuin aina.

Äidin mentyä nousin.

- Lähden nuokkarille. Tuletko mukaan? kysyin siskolta.

- En. Mitä minä siellä tekisin? Minulla on vielä läksyjä, Bella vastasi väsyneenä.

- Olet liian tunnollinen. No minä menen, heido.

Tykkäsin viettää aikaa nuorisotalolla. Vaikka puolet tämän kylän nuorista olivat juntteja, täällä kävi kaikki kylän siisteimmät hemmot.

Oikeastaan syy miksi kävin täällä oli Juuso. Olin korviani myöten ihastunut.

Tulimme Juuson kanssa oikeastaan aika hyvin juttuun. Me tavallaan tapailimme. Monena iltana Juuso varasti minulta suudelmia.

Aina silloin tällöin kun jonkun ohjaajan silmä vältti siirryimme pussailemaan valokuvauskoppiin.

***Bella***

Taas oli yksi sellainen ilta kun Anna oli lähteny kylille ja minä jäin kotiin tuijottamaan telkkaria.
- Taasko sinä tuijotat täällä telkkaria? Eikö sinulla ole kavereita täällä? isä kysyi huolestuneena.
- On mulla kavereita, vastasin ärtyneenä ja isä istahti viereeni.

- No kerrohan, mikset ole heidän kanssaan? isä uteli.

- Ei mua kiinnosta. Täällä ei oo mitään tekemistä. Kaks mun kaverii käyttää kaikki vapaa- aikansa ratsastamiseen ja se ei todellakaan kiinnosta mua! selitin.

- Pitäisiköhän sinunkin aloittaa joku harrastus? isä ehdotti.
- Lopeta! Enkö mä saa muka olla kotona? kysyin vihaisena.
- En minä nyt sitä tarkoittanut. Haluan vain, että olet onnellinen, isä sanoi.

- Just. Olisit miettiny sitä ennenku raahasit mut tänne maalle, tuhahdin ja nousin.
- Älä nyt Bella, isä sanoi.

Kävelin suorinta päätä kylppäriin ja heitin vaatteni pesukoneeseen.

Kunpa lukio olisi nopeasti käyty ja pääsisin pois täältä!
***

Anna ja Juuso olivat seurustelleet on-off suhteella noin vuoden verran kunnes heillekkin tuli vihdoin se lopullinen ero. Tosin se ero vaikutti koko meidän perheeseemme.

- Sanoitko sinä minua itsekkääksi? muistan Annan kiljuneen viereisestä huoneesta.
- Kyllä, et katso kyllä paljon omaa napaasi pidemmälle! Juuso oli huutanut.

- No minäpä kerron, että sinun ei tarvitse enää minun napaani katsella! Ala vetää! Anna oli sanonut sähisten.

- Varmasti lähdenkin! En halua nähdäkkään sinua enää! Juuso oli karjunut.

- Sinun ei totisesti tarvitsekkaan enää nähdä minua! Anna oli kiljunut oven lävähdettyä edessään.

Pari päivää siitä eteenpäin Anna oli lopettanut lukion ja ilmoitti lähtevänsä kotoonta.
- Luuletko olevasi nyt kovinkin aikuinen kun lopetit koulun! isä oli huutanut raivoissaan ja äiti oli kuunnellut surullisena vieressä.

- Se ei kuulu sinulle. Minä en tarvitse teidän lupaa. Olen nyt kahdeksantoista ja saan tehdä mitä haluan! Anna oli uhonnut.
- Ja mitäs sinä nyt sitten aiot tehdä? isä oli kysynyt.
- Näin aluksi matkustan Amandan luokse ja etsin sieltä töitä! Anna oli huutanut.

- No niitä töitähän löytyy ihan noin vain ilman koulutusta. No onnea matkaan, isä oli toivottanut ja vetänyt äidin mukanaan sisälle.

Anna oli katsellut vihaisena oven sulkeutumista edessään.

Niin Anna oli kävellyt pihastamme pois ilman minkäänlaisia matkatavaroita.

Sen jälkeen Annasta ei ollut kotona puhuttu. Äiti itki kyllä viikkoja.

Kolme vuotta lukiossa meni hujauksessa. Nyt oli minunkin vuoro lähteä.
- En voi uskoa, että sinä lähdet nyt, äiti itki halatessaan minua.
- Älä itke. Tulen lomilla kotiin, sanoin äidille.

- Pidä huolta itsestäsi. Olen niin ylpeä sinusta, isä sanoi halatessaan minua.

Niin minä sitten lähdin kohti yliopistoa ja lääketieteen opintoja.

~

Toisinkuin siskonsa Anna sai ihmeenkaupalla aina itsensä hankaluuksiin.

Anna halusi olla rohkea, räväkkä ja näyttävä. Toisinkuin kiltti kaksoissiskonsa.

Anna halusi valokeilaan.

Yksinkertaisesti hän halusi olla suosittu. Ja jotta hän pysyi suosittuna hänen täytyi nähdä vaivaa sen eteen.

Jim alkoi olla väsynyt ja närkästynyt toiseen tyttäreensä. Tämä oli kuin toisintoa siltä ajalta kun hän oli ollut nuori poliisiharjoittelija. Silloin hän jahtasi vaimoaan nyt tytärtään. Kyllä hänelle sitten naurettiinkin töissä. Tälläiset tehtävät eivät kuuluneet enää hänen työnkuvaansa, mutta kun kyseessä oli hänen lapsensa hän sai rientää paikalle. Että häntä sitten hävettikin aina kun hänen joku kolleekoistaan soitti hänelle.

Anita havaitsi ensimmäisenä poliisin tulon kun he olivat Annan kanssa töhrimässä paikallisen paloaseman seinää.

- Anna. Jepari, Anita kuiskasi.

Anna kääntyi nopeasti ja voihkaisi

- Se on mun faija, Anna sähähti.

Ilmeenkään rävähtämättä Anna asteli rohkein askelin isänsä eteen ja kohotti leukaansa.

Jim oli erittäin vihainen, mutta raivoissaan kun näki missä vetimissä hänen tyttärensä kulki julkisissa pakoissa.

- Anna mikä riepu sinulla on ylläsi! Eikö äiti juuri eilen pitänyt sinulle puhuttelun mikä on sopivaa pukeutumista ikäisellesi ja mikä ei? Jim ärähti.

- Tää on erittäin sopiva asu. Onhan kaikil tytöil bikinit rannallaki? Ja nyt mul on viel hame päällä, Anna sanoi nokkavasti.

- Uima-asut kuuluvat rannalle, ei kaupunkiin! Kotiin kun mennään tuo asu lentää roskikseen, Jim karjui vihasena.

- Voit yrittää, mut siin tapauksessa saat repii tän mun päältä! Anna huusi ja heristi nyrkkiään.

- Voit olla varma, että tuo asu lähtee kaatopaikalle. Tiedättekö muuten paljon kaupungin omaisuuden vahingoittaminen maksaa? Jim siirtyi aiheeseen minkä takia oli paikalla.

Molemmat tytöt pyöräyttivät silmiään aivan kuin heitä ei voisi vähempää kiinnostaa.

- No minäpä kerron. Teiltä menisi koko kesätyöpalkkanne tuon seinän maksamiseen, Jim sanoi katsoen molempia tyttöjä.

- En oo maksamassa, Anna tuhahti.

- Et niin. Te pesette tuon. Siivoatte sotkunne minkä aiheutittekin, Jim ilmoitti.

Jim hankki tytöille paloasemalta siivousvälineet ja siinä tytöillä meni loppuilta kun he hinkkasivat töherryksiään pois seinästä.

***

Aurinko paistoi täydeltä terältä kun Jim käveli jäätelötötteröt kädessä vaimonsa luokse.

- Ole hyvä. Kirsikkaa, Jim sanoi ja ojensi tötterön Elisalle.

- Lempparini. Sinä muistit, Elisa sanoi onnellisena ja otti jäätelön vastaan.

- Minä muistan aina, Jim sanoi ja istuutui Elisan vierelle.

Yleensä pariskunnalla ei ollut paljon aikaa toisilleen kun työt veivät suurimman ajan, mutta tänään he olivat ottaneet vapaata. Olihan tänään heidän hääpäivänsä.

Syötyään jäätelönsä Jim veti Elisan penkistä ylös ja suuteli vaimoaan.

- Hyvää hääpäivää rakas, Jim kuiskasi.

- Hyvää hääpäivää, Elisa vastasi onnen kyyneleet silmissään.

- Muistatkos kun minä kosin sinua tuossa oikeustalon edessä? Jim kysyi lempeästi hymyillen.

- Kuinka voisin unohtaa. Olin silloin niin nuori. Sinä olet vieläkin samannäköinen, mutta minä alan jo vanhentua, Elisa sanoi haikeasti.

- Höpsis. Kaunistut päiväpäivältä enemmän, Jim sanoi ja sipaisi Elisan poskea.

- Sanot vain, Elisa naurahti.

- Höpöhöpö. Me ehtisimme vieläkin tehdä vaikka liudan lapsia lisää, Jim virnisti.

- No johan. En kyllä jaksaisi enää yhtään kiukuttelevaa teiniä, Elisa nauroi.

- Siitä minun pitääkin puhua kanssasi, mutta mennään ensin syömään, Jim sanoi ja tarttui Elisaa kädestä.

Yhdessä he kävelivät käsikädessä läheiseen ravintolaan.

He tilasivat annoksensa pihalle.

- Anna on nykyään ihan mahdoton, Elisa aloitti keskustelun.

- Tiedän. Töissä ollessanikin saan juosta kuin haukka hänen perässään. Luulen, että uusi ystäväpiiri ei olisi pahitteeksi hänelle. Ajattelin, että voisimme ehkä muuttaa. Etkö sinä voi tehdä lehteäsi muuallakin kuin täällä? Jim kysyi.

Elisa katsoi vakavana miestään silmiin.

- Olen itseasiassa miettinyt, että myyn lehden, Elisa vastasi.

- Myyt? Eikö se ollut unelmasi? Jim kysyi ihmeissään.

- Oli ja nyt olen toteuttanut sen. Se ei kiinnosta minua enää ja minusta muutto olisi ihana asia. Haluaisin maalle, Elisa sanoi.

- Maalle. Hmm.. No mikäs siinä. Muutetaan sitten maalle, Jim naurahti.

- Lapset saavat kyllä hepulin, Elisa virnisti.

- Aivan varmasti saavatkin, Jim nyökkäsi.

***

Seuraavalla viikolla koko perhe oli kasaantunut keittiönpöydän ääreen.

- No mikä nyt on niin tärkeetä? Anna kysyi kyllästyneenä.

Jim ja Elisa loivat silmäyksen toisiinsa ennenkuin Jim aloitti.

- Me olemme äidin kanssa tehneet vähän järjestelyjä. Olemme päättäneet, että muutamme koko perhe Riverviewiin. Puhuimme jo Riverviewin lukion rehtorin kanssa ja hän sanoi, että siellä on paikat teille vapaina. Aloittaisitte muutenkin uuden koulun joten muutto tulee juuri hyvään aikaan, Jim selitti.

- Anteeksi mitä? En todellakaan suostu! Sinnehän on ihan hirvee matka! Mun kaikki kaverit on täällä, Bella raivostui.

- Riverview. En oo kuullukkaan, missä se on? Anna tuhahti.

- Se on kauhee maalaiskaupunki! Sinne on joku neljäntunnin ajomatka täältä! Bella valisti siskoaan.

- No way! Mä en mihkää takahikiälle muuta, Anna julisti.

- Rauhoittukaahan nyt. Saatte uusia ystäviä ja voimme nauttia luonnonläheisyydestä. Me muutamme sinne. Piste, Jim sanoi.

- Vihaan teitä! Anna huusi ja nousi pöydästä.

- Samoin! Bella ilmoitti ja juoksi siskonsa perässä yläkertaan.

- En odottanutkaan, että he innostuisivat, Elisa huokaisi.

- He tottuvat ajatukseen, Jim sanoi ja puristi Elisan kättä.

- Ei me voida muuttaa mihkään maalle, Anna jupisi siskolleen tämän huoneessa.

- No ei tosiaan, Bella vastasi.

Ensimmäistä kertaa vuosiin siskokset istuivat sulassa sovussa.

***

Annan istuessa kotiarestissa kotona Bella oli viettämässä läksiäisiään rannalla läheisimpien ystäviensä kanssa.

Tuomas pelotteli tapansa mukaan tyttöjä kauhutarinoillaan.

- Hyi! Mistä sä keksit noita? Kreeta kiljaisi.

- Sä oot ihan sairas, Bella nauroi.

- Mun ois aika lähtä kotiin, Bella ilmoitti ja koko joukko harmistui.

Tytöt halasivat Bellaa ja lupasivat kirjoittaa.

Ennenkuin Tuomas ehti sanoa mitään tytöt viskasivat vaatteet päältään ja juoksivat veteen, että Bella saisi hyvästellä parhaan ystävänsä rauhassa.

Tuomas mulkaisi Kreetaa ja Ninaa kun kehtasivat jättää hänet sellaiseen tilanteeseen, mutta tytöt vain polskuttivat veteen.

Vähän aikaa Tuomas ja Bella vain katselivat toisiaan eivätkä oikein tienneet miten olisivat.

- Pidetään yhteyttä, Bella sanoi ja halasi varovaisesti Tuomasta.

Bellaa jännitti kun Tuomas ei sanonut mitään, mutta sitten Bella tunsi jotain pehmeää huulillaan.

Bella katsoi hämmentyneenä Tuomasta, mutta Tuomas ei sanonut edelleenkään mitään. Katsoi vain.

Ujosti Bella kurottautui suutelemaan uudestaan Tuomasta.

Mitä sitä ujostelemaan. Saattoihan olla, ettei hän näkisi enää Tuomasta, Bella pohti.

Varovaisesti he päästivät irti toisistaan.

- Älä mee Annan typeryyksiin mukaan, Tuomas sanoi viimein.

- En ikinä, Bella sanoi ja lähti.

Tunteidensa vallassa Bella käveli kotiinpäin.

Hän ei oikein ymmärtänyt mitä juuri oli tapahtunut, eikä Tuomas ollut juuri mitään sanonutkaan. Bella tiesi vain sen, että hän ei todellakaan halunnut muuttaa. Ei nyt.