maanantai 11. helmikuuta 2013

55. Rasitusta

Elisa istui jännittyneenä vankilan tapaamistilassa. Hän kysyi itseltään jo kymmenettä kertaa "mitä minä teen täällä?" Hän mietti, että miksi hän halusi kiusata itseään tällä tavalla kaiken kokemansa jälkeen. Mutta hän ei voinnut antaa asian vain olla. Koska se vaivasi häntä niin kovasti.
 Poliisi saattoi Mauran paikalle ja jäi sivulle odottamaan.
-Kappas. En olisi ihan ensimmäiseksi uskonut tapaavani sinua, Maura tuhahti kylmästi.
 -Hei vaan sinullekkin, Elisa vastasi.
-No mitä teet täällä? Maura kysyi ja loi katseen Elisaan ja sitten lattialle,
 -Minä haluaisin keskustella kanssasi. Miksi teit niin? Tai ylipäätänsä miksi teit niin minulle? Luulin, että olemme ystäviä, Elisa kysyi ja nieli ylepeytensä.
 -Ystäviä. Hah. Sinulla taitaa olla hieman erilainen käsitys ystävyydestä kuin minulla. Silloin kun sinä lähdit opiskelemaan, et pitänyt minuun paljon mitään yhteyttä. Sinä unohdit minut kun pääsit suurkaupunkiin hienojen uusien ystäviesi kanssa. Sitten eräänä päivänä sinä vain kävelet takaisin ja luulet, että kaikki on niinkuin ennenkin. Sinä kävelet työpaikkani ovista sisään ja päädyt päätoimittajaksi. Minä olen raatanut täällä niskalimassa, että pääsisin ylenemään ja sinun ei tarvitse tehdä päivääkään sihteerin tai lähetin hommia. Sinut valitaan heti. Ja miksi? Suhteiden avulla. Ei me emme olleet ystäviä, Maura vuodatti katkerana.
 -Hyvä on. Olit siis kateellinen minulle, mutta oliko se sinusta riittävä syy, että voisit potkia minut firmasta ulos? Yritit lavastaa minut syylliseksi. Käsitätkö yhtään mitä minä jouduin käymään läpi?! Elisa huudahti loukkaantuneena.
-Se oli ehkä väärin, mutta mitä sitten? Oliko sinulla muka niin kamalat olot? Se poliisi uskoi sinuun, joten sinulla ei ollut mitään hätää, Maura vähätteli.
-Minä olin suljettuna neljänseinän sisälle miehen kanssa ketä tuskin tunsin. Kaiken lomassa äiti ja Nick kuolivat ja sain Amandan kontolleni. Olinko sinun mielestä siis oikeutettu siihen siksi, että olin onnekas työpaikan suhteen. Minä kävin neljä vuotta koulua! Sinä, et edes opiskellut alaa! Elisa kivahti kyyneleen vierähtäessä poskelleen.
 -Olen pahoillani äidistäsi, mutta se ei ole vikani. Minä halusin vain menestyä urallani hinnalla millä hyvänsä. Millään muulla ei ole minulle väliä. Nyt olen täällä ja se on kenties oma vikani, mutta sille en mahda nyt mitään. Kun pääsen täältä pois, toivon, että emme kohtaa. Hyvästi sinulle, Maura sanoi ilkeästi.
 -Toivottavasti edes opit läksysi, Elisa tuhahti ennen kuin poistui.
 Monia kuukausia myöhemmin Elisa perusti oman lehden. Supergirl, se oli tarkoitettu nuorille. Mauran sanojen jälkeen Elisa ei voinut enää palata vanhaan työpaikkaansa. Elisa joutui tehdä pitkiä iltoja töissä ja tunsi olevansa lopen uupunut.
 Välillä hän torkahteli työhuoneensa sohvalle ja näki kamalia painajaisia.
 Vasta nyt hän rupesi käsittämään, että äiti oli kuollut.  Kuukausi sitten hän oli mennyt Jimin kanssa naimisiin ja oli ollut onnensa huipulla, mutta nyt kaikki tunteet rupesivat painamaan hänen päällensä.
 Pienessä ajassa oli tapahtunut liian paljon ja Elisa ymmärsi, ettei ollut ehtinyt käsitellä omia tunteitaan. Maura oli osoittautunut petolliseksi, äiti ja Nick olivat kuolleet, Amanda oli muuttanut hänelle ja hän oli rakastunut.
Elisasta tuntui, että hänellä rupesi olemaan hermoromahduksen oireet. Mutta hänen olisi sinniteltävä. Hän ei ollut niin heikko, että luovuttaisi.
 Amanda istui huoneensa lattialla ja pohti elämää. Hän oli saanut suunnitella uuden huoneensa yhdessä Jimin kanssa. Jim oli todella mukava. Jim oli antanut hänen valita itse tapetin ja huonekalut. Hänelle oltiin mukavia ja annettiin olla omissa oloissa. Amanda huomasi, että sisko oli masentunut ja vietti paljon aikaa työpaikallaan. Jimkin oli paljon töissä, mutta yleensä Jim oli jo kotona kun hän tuli koulusta. Amanda tiesi, että Jim oli huolissaan siskosta ja sisko koitti peitellä pahaa oloaan. Mutta jotenkin Amandasta tuntui kun kaikki olisivat unohtaneet, että hänkin oli menettänyt vanhemmat.
Amanda nousi mietteissään ylös ja pohti. 
Hänelläkin oli ikävä äitiä ja isää. Kova ikävä, mutta hän ei uskaltanut itkeä, ettei sisko murtuisi ja Jim huolestuisi hänestäkin. Hänen oli oltava vahva. Vaikka hän näki joka yö painajaisia autokolarista hän koitti päivisin tukahduttaa sen mielestään.
 Vähän hän sai lohtua Jimin ostamasta liskosta. Se oli hänen ikiomansa. Sille hän kertoili päiväntapahtumia ja huolensa.
Amanda silitti liskoa ja muisteli Jimin ja siskon hääpäivää. Hän oli silloin ollut niin onnellinen.
 Hääpäivänä Elisa oli tuntenut itsensä maailman onnellisemmaksi naiseksi. Amanda oli silloin miettinyt, että ei ollut koskaan nähnyt siskonsa hymyilevän siten. Ei kertaakaan koko elämänsä aikana.
 Häät olivat olleet pienet. Siellä oli ollut pari Jimin työkaveria ja Elisan vanhaa ystävää.
 Jimkin oli hymyillyt leveästi kun Elisa oli pujottanut sormuksen tämän sormeen.
 Jim oli myös nauranut paljon. Amanda oli ollut iloinen siitä, että sisko löysi Jimin kaltaisen miehen. Valehtelematta Amanda oli sitä mieltä, että oli mukavampi asua sekä Jimin, että siskon luona kuin pelkän siskon.
 -Minä rakastan sinua, Elisa oli kuiskannut ja Jim oli samantien vetänyt tämän suudelmaansa.
 Se hetki oli liikuttanut kaikkia kovin.
 Silloin Amanda oli ollut hyvin hyvin tyytyväinen.
 Tähtien tuikkiessa taivaalla pari oli leikannut hääkakun ja sen jälkeen oli siirrytty tanssilattialle.
 -Saanko luvan rouva Sweeney? Jim oli kysynyt ja vinkannut silmää.
 -Ehkäpä, Elisa oli vastannut ja tarttunut miehen kädestä.
 Pian muutkin olivat yhtyneet tanssiin, mutta pari näki vain toisensa.
 -En voi uskoa, että olen tässä kanssasi? Elisa huokaisi onnellisena.
-Minäkään en voi uskoa, että sinä olet siinä. En olisi ikinä uskonut näin käyvän kun jahtasin sinua siellä tiheikössä, Jim virnisti.
-Minä olin kyllä jo vähän ihastunut sinuun silloin, Elisa sanoi ja punastui.
 -Ja senhän näki jo kilometrien päähän, Jim virnisti ja pyöräytti Elisan syliinsä.
 -Miten niin? Elisa kysyi ja mutristi suutaan.
-Sinun ilkivaltasi ja karkailusi jotenkin oudosti lisääntyivät meidän ensitapaamisemme jälkeen, Jim sanoi nauraen.
-Se oli ehkä vain osa syy siihen, Elisa myönsi nauraen.
 -Ja se kaikki vain lisää rakastettavaisuuttasi, Jim sanoi ja kiepautti Elisan suudelmaansa.
 Jimin tullessa töistä kotiin Elisa oli vaihtamassa vaatteita.
Jim säikähti kun tajusi kuinka laiha hänen vaimonsa oikeastaan olikaan. Elisalta näkyivät jo kylkiluutkin.
-Ai sinä tulitkin jo, Elisa hymyili kun Jim astui sisään huoneeseen.
 -Jos sinulla on huolia kertoisit niistä minulle, Jim aloitti varovasti.
-Mitä sinä tarkoitat? Elisa kysyi ja katsoi Jimiä hölmistyneenä.
-Olet laihtunut aika paljon, Jim päätti puhua suoraan.
 Elisa kääntyi kiusaantuneena selin Jimiin, mutta vastasi sitten.
-Minulla on paljon stressiä. En ehdi syödä niin hyvin kuin ennen.
 Jim nappasi vaimonsa kädet omiinsa ja huokaisi.
-Sinun täytyy. Et saisi rehkiä liikaa. Mikä mieltäsi oikein painaa?
 -Minusta tuntuu kun olisin menettänyt äidin vasta eilen. Nyt kun tilanne on alkanut rauhoittua tuntuu kun kaikki iskisivät vasta tajuntaani, Elisa sanoi kyynelien kertyessä silmiinsä.
 -Voi kulta. Mikset sinä ole sanonut mitään? Sinun pitäisi antaa itsellesi aikaa toipua surusta eikä vain pösöttää menemään.
 -Minä tarvitsen muuta ajateltavaa. Jos en voisi olla töissä olisin täällä ja pääni hajoaisi tuhansiksi pieniksi palasiksi ajatuksistani. En voi antaa itseni ajatella menneitä, en kestä sitä, Elisa nyyhkäisi.
 -Kulta, et voi ajatella noin. Sinun täytyy käsitellä tunteesi tai hajoat niihin tuhansiin palasiin, enkä minä kestäisi sitä.
 -Ehkä voisit mennä terapiaan puhumaan tunteistasi? Jos se auttaisi? Jim sanoi ja pyyhkäisi kyyneleen Elisan poskelta.
 -Jim, en minä halua, Elisa sanoi ja laski Jimin käden poskeltaan.
 -Sinun täytyy ruveta syömään, Jim vastasi hellästi.
 -Kyllä, kyllä, Elisa vastasi ja laittoi yöpaidan päällensä.
 -Kyllä minä pärjään, Elisa sanoi ja suuteli miestään.
 -Minä käyn nyt nukkumaan. Hyvää yötä rakas.
 -Koita nukkua hyvin. Minä käyn vielä kurkkaamassa, että onko Amanda nukkumassa, Jim sanoi.
-Yritän. Johan Amandan pitäisi olla nukkunut jo kaksi tuntia, Elisa vastasi.
 -Minä käyn silti kurkkaamassa, Jim sanoi ja meni.
 Amanda istui vuoteellaan ja koitti tukahduttaa kyyneleitään. Hän oli taas herännyt kesken painajaisen ja yritti saada tapahtuman mielestään.
 Amanda pomppasi äkkiä ylös sängystä kun kuuli askelia portaista.
-Miten sinä olet vielä hereillä? Jim kysyi ystävällisesti.
 -Heräsin kesken unen, Amanda vastasi nolona ja katsoi lattiaa.
 -Heräiletkö sinä useinkin öisin? Jim kysyi huolestuneena.
 Amanda vääntelehti kiusaantuneena.
-Joskus, Amanda vastasi.
 -Sinä voit kyllä kertoa jos sinua pelottaa nukkua täällä yksin. Varmasti keksimme siihen jonkun ratkaisun, Jim sanoi.
 -Ei mua pelota nukkua täällä yksin. Mä vain näen painajaisia ja herään niihin, Amanda selitti kiireesti.
 -Hyvä on. Haluaisitko sinä kertoa niistä? Jim kysyi ja istui Amandan jalkopäähän tämän kivutessa takaisin vuoteeseen.
 -Ne ovat vain unia. Kyllä mä selviän niistä, Amanda vastasi nopeasti.
 -Tiedäthän sinä, että voit kyllä kertoa meille jos jokin painaa mieltäsi. Yrittäisimme ydessä keksiä ratkaisun sille, ettei sinun tarvitsisi yksin murehtia, Jim sanoi.
-Tiedän mä. Mä käyn nyt takaisin nukkumaan kun huomenna on koulua, Amanda sanoi ja painoi päänsä takaisin tyynyyn.
 -Hyvää yötä, mutta kerro heti jos haluat puhua jostakin, Jim sanoi ja peitteli tytön vielä uudestaan.
 Nukkumaan mennessään Jim mietti, että siinä oli uusi asia johon täytyisi paneutua. Tyttökin kärsi menetyksestä.
 Viikot kuluivat ja Elisa tunsi itsensä vielä väsyneemmäksi kuin ennen. Hän koitti hoitaa kotityöt, ettei Jim huolestuisi, mutta tiukkaa teki saada itsensä liikkeelle.
 Elisa tunsi itsensä hyvin voimattomaksi.
 Aikaisin tiistai aamuna Jim havahtui hereille kun Elisa oli tekemässä lähtöä.
 -Odotas. Mihin oikein olet menossa tähän aikaan? Jim kummasteli.
 -Töihin tietysti, Elisa vastasi.
-Et ole ennenkään lähtenyt näin aikaisin. Miksi siis nyt? Jim uteli.
 -En saanut unta ja tänään on kuitenkin töitä joten voin ihan hyvin mennä sinne heti aamusta, Elisa aloitti.
 -Pitäisit vähän taukoa. Eilenkin tulit niin myöhään, Jim sanoi.
-Olen iloinen, että välität, mutta menen nyt. Heido, Elisa huikkasi ja lähti.
 Illalla omien töidensä jälkeen Jim päätti poiketa Elisan työpaikalla ja katsoa tekikö Elisa vielä töitä ja mistä Jim vaimonsa löysikään? Nukkumasta sohvalla.
 -Vai täällä sinä nukut, Jim sanoi ja Elisa havahtui hereille.
-Mitä ihmettä sinä täällä teet? Elisa säikähti.
 Jim otti Elisan kainaloonsa ja sanoi:
-Kulta, tämän on loputtava. Sinun pitää nukkua kotona eikä täällä.
 -Rakastan sinua kun huolehdit, mutta otin vain pienet torkut, Elisa sanoi ja suukotti miestään.
 -No niin, lähdetään kotiin, Elisa sanoi ja nousi sohvalta.
 -Odotas, Jim sanoi ja kaappasi Elisan syliinsä.
 -Huolehdin, koska rakastan sinua, Jim sanoi pitäen tiukasti kiinni Elisasta.
 -Tiedän höpsö, Elisa sanoi ja suuteli taas miestään.
 -Lähdetään nyt kotiin nukkumaan, Jim sanoi ja hymyili lempeästi.
Seuraavalla viikolla Elisan ottaessa Jimin neuvosta vaarin, eli nukkumalla kotona Jim käveli määrätietoisesti vaimonsa luo. 
-Herääppäs, Jim sanoi lempeästi.
-Mitä nyt? Elisa ihmetteli, mutta nousi ylös.
 -Tulet suuttumaan, mutta koita ymmärtää mitä sanon nyt, Jim aloitti varovasti.
 -Pelotat minua. No kerro? Elisa patisti.
 -Olen varannut sinulle paikan eräästä paikasta. Sinä tarvitset lepoa ja hoitoa. Älä nyt loukkaannu, mutta painosi on saatava nousemaan, Jim selitti.
 -Siis mitä olet tehnyt. Jim, minä en lähde mihinkään hourulaan. Olen ihan terve, Elisa parahti kuultuaan miehensä sanat.
 -Älä ota tuollaista asennetta. Se ei ole mikään hourula vaan yksityinen klinikka. Sinä tarvitset jonkun kelle purkaa kaiken pahanolosi ja tarvitset ammattilaisen apua tuohon voimattomuuteesi, Jim selitti.
 -Hyvänenaika sentään! Minun läheiseni ovat kuolleet, tottakai olen surullinen, mutta ei siihen lääkäriä tarvita! Elisa kimpaantui.
 -Kuuntele nyt. Sinä lähdet sinne. Tuo ei ole enää normaalia. Tähänkin taloon tarvitaan nyt jokin järjestys, Jim ärähti.
 -Tiesit riskit kun otit minut vaimoksesi! Et voi komenella minua näin!
 -Minä kuolen huolesta, jos pian ei tapahdu muutosta! Elisa tämä kaikki vaikuttaa myös Amandaan! Jim puuskahti.
 -Hyvä on. Minä koitan sitä klinikkaasi, Elisa huokaisi.
 Tuntia myöhemmin he seisoivat yksityisen klinikan ovella.
-En voi uskoa, että sait suostuteltua minut tähän, Elisa puhahti.
-Mennään nyt vain sisään, Jim sanoi väsyneenä.
 Klinikka sijaitsi rauhallisessa paikassa, jossa oli hyvä vetää happea vaikeuksien keskellä.
 -Hyvää päivää, nainen tervehti ja saapui heidän luokseen. 
 -Minä olen Jim Sweeney ja tässä on vaimoni Elisa. Puhuin aimmin kanssanne puhelimessa ja kerroin tilanteestamme, Jim selitti.
-Aivan. Voisin näyttää sinulle Elisa huoneesi ja sitten voisimme jutella lisää, nainen ilmoitti.
 Elisa käveli happamana Jimin ja naisen perässä. Elisasta tuntui kun häntä pidettäisiin lapsena.
 -Jim. En minä voi jäädä tänne, Elisa kuiskaisi.
-Kulta, älä tuomitse heti, Jim vastasi ja he kävelivät portaat ylös.
 -Tälläinen tämä nyt on. Saat oman huoneen sinun ei tarvitse jakaa sitä kenenkään kanssa, nainen selitti.
 -No sepä ystävällistä, Elisa vastasi kuivasti.
 -Jätän teidät nyt hetkeksi kahden. Jutellaan myöhemmin, nainen sanoi ja poistui.
 -Minä inhoan häntä jo nyt, Elisa julisti oven sulkeuduttua.
 -Hän ei ole ainoa työntekijä täällä. Varmasti pidät jostakin, Jim vastasi.
 -Niinkait. Kauan minun pitää olla täällä? Elisa kysyi harmissaan.
 -En tiedä. He päättävät sen tämän jälkeen, Jim huokaisi.
 -Tule tänne kulta, Jim sanoi ja vetäisi Elisan pitkään halaukseen.
 -Älä unohda minua, Elisa kuiskasi.
 -En ikinä rakas. Pian pääset taas kotiin, Jim vastasi.
 -Hei hei, Jim sanoi vielä ja suuteli Elisaa ennen lähtöään.
 "Voi kurjuus", Elisa ajatteli.

ILLALLA

 -Meidän täytyy jutella, Jim ilmoitti telkkaria katselevalle Amandalle.
 -Selvä. Missä sisko on? Amanda kysyi.
-Siitä meidän täytyy juuri puhua. Olemme vähän aikaa täällä kahdestaan. Elisan piti päästä hetkeksi lepäämään, Jim aloitti.
 -Minne hän meni lepäämään? Kait hän tulee takaisin? Amanda kysyi hätääntyneenä.
 -Hän meni eräänlaiseen lääkäriin. Siellä hän saa nukuttua ja syötyä hyvin. Sitten hän tulee omana itsenään takaisin, Jim vastasi lempeästi.
-Toivottavasti hän tulee pian terveeksi, Amanda huokaisi.
 Seuraavana lauantaina Jim käveli yläkertaan.
-Minulla on sinulle yllätys, Jim aloitti.
-Niinkö? Mikä? Amanda kysyi innostuneena.
 -Olen ilmoittanut sinut erääseen harrastusseuraan. Luulen, että pidät siitä, Jim aloitti.
Amanda katsoi ihmeissään Jimiä, mutta sanoi sitten:
-Okei.
 -Kerro jo mikä se on? Amanda kyseli autossa.
-Näet sen paikan päällä, Jim vain vastasi.
 -Mikä tämä on? Amanda ihmetteli isoa rakennusta.
-Mene sisään niin näet, Jim vastasi.
 -Ooh, Amanda huokaisi kun he astuivat jäähalliin sisään.
 -Saanko minä harrastaa luistelua? Tyttö kysyi innoissaan.
 -Vain jos haluat, Jim ilmoitti.
-Haluan! Amanda kiljaisi.
-Huomisesta lähtien sitten, nyt voimme kokeilla taitojasi sitä ennen, Jim naurahti.
 -Minusta tulee kuuluisa taitoluistelija, Amanda ilmoitti.
-Niin varmasti vielä tuleekin, Jim vastasi.

~    

Ikinä ennen mun ei oo tarvinut pakottaa itseäni tekemään uutta osaa, mutta nyt täytyi! Mutta tulipahan tehtyä! Voi olla teksti kyllä vähän tönkköä kun kello on kaksi yöllä ja väsyttää kamalasti. Pääsin puol yhdeksältä töistä ja rupesin heti tekemään uutta osaa :D
Mutta tästä eteenpäin pääsen jatkamaan tarinaa jo helpommin!

3 kommenttia:

  1. Olipa tapahtumarikas osa. Ihanan huolehtivainen tuo Jim on, vaikka ymmärrän kyllä Elisan ärtymyksen. Ihan aosa ja Amandakin saa ansaitsemaansa huomiota Jimiltä.

    VastaaPoista
  2. Tässä oli mukavan paljon tapahtumia! Ihana tuo Jim, kun noin huolehtii vaimostaan. Tosin Elisaa tämä taisi vähän harmittaa. Amandaa kävi vähän surku, kun meinasi jäädä vähemmälle huomiolle. Olihan hänkin menettänyt läheisensä. Kiva, että tyttö innostui lopussa luistelusta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille kommenteista :) Niitä on aina mukava saada.

    VastaaPoista