Pitkän illan tehneenä töissä Jim huokaisi kotiin palattuaan. Hän huomasi Elisan iltapalalla ja käveli tämän luokse.
-Meidän täytyy jutella, Jim ilmoitti.
-Okei. Kuulostat vakavalta, Elisa sanoi kurtistaen kulmiaan.
-Sain tänään selvitettyä tämän tietovuoto tapauksen. Kotiarestisi on päättynyt, Jim sanoi.
Elisan valtasi jostain oudon syystä pettymys.
-No sehän on hyvä juttu, hän hymyili väkisin.
-Niin, onhan se. Nyt mitä kerron sinulle, älä hermostu, Jim sanoi.
-Okei, kuinka voisin hermostua kun olet pelastanut minut? Elisa kysyi.
-Niin. Sen tietovuodon tietokoneeltasi teki Maura, Jim aloitti.
-Anteeksi mitä?! Ei sinun täytyy olla väärässä, ei hän niin tekisi, Elisa hyökkäsi heti vastaan.
-Rauhoitu. Minähän sanoin, että älä hermostu. Minä käräytin Mauran rysänpältä tänään juttelemasta tästä asiasta, Jim selitti ja Elisa haukkoi henkeään.
-Anteeksi, Elisa huokaisi.
-Ei se mitään. Olet kokenut kovia paljon viimeaikoina, Jim hymyili lempeästi.
-Ei se anna minun syytä kiukutella sinulle. Olen oikeasti todella kiitollinen sinulle kaikesta, Elisa selitti.
-Minä tein tämän kaiken mielelläni. Sinä olit syytön, olisi ollut epäreilua jos olisit joutunut kärsiä seuraamukset turhasta, Jim vastasi.
-Olen silti kiitollinen sinulle. Me lähdemme huomenna Amandan kanssa kotiin, Elisa sanoi ja nousi pöydästä.
-Elisa ei teidän, Jim aloitti, mutta Elisa vain pudisti päätään miehelle.
Elisan mennessä tiskaamaan astiat Jim käveli hänen taakseen.
-Kuuntele minua, Jim sanoi.
-Hyvä on, Elisa sanoi ja käveli Jimin luokse.
-Ei teillä ole mikään kiire lähteä. Voitte ihan hyvin olla vielä vähän aikaa. Että toivutte tästä kaikesta, Jim selitti.
-Olen todella kiitollinen sanoistasi, mutta miksi pitkittää lähtöä? Me lähdemme huomenna.
-Olet ollut minulle iso apu. Hyvää yötä, Elisa sanoi ja suukotti Jimiä vielä poskelle.
-Nähdään sitten huomenna, Jim sanoi hiljaa, mutta Elisa vain käveli pois.
Tietenkin hänen on lähdettävä. Mitä minä oikein ajattelin? Jim mietti Elisan kadottua kulmantaakse.
Elisa seisoi rappujen juurella sydän syrjällään.
Miksi minusta tuntuu näin pahalta?
***AAMULLA***
Herättyään ja pakattuaan omat kamppeensa Elisa meni laittamaan vielä Jimin pyykit pesukoneeseen. Jim oli lähtenyt jo aikaisin töihin ja Elisa tiesi olevansa epäreilu, mutta hän aikoi häipyä ennenkuin Jim tulisi kotiin.
-Amanda herää, Elisa huuteli yläkertaan tultuaan.
-Mitä nyt? Et sinä minua yleensä herätä, Amanda ihmetteli unenpöppörässä.
-Meillä on nyt kiire, joten nouse äkkiä, Elisa sanoi.
Amanda petasi rauhallisesti sängyn ja kysyi ihmetellen:
-Mihin meillä muka on kiire? Mehän olemme kuitenkin täällä taas koko päivän.
-Tänään me lähdemme minun asunnolleni, joten pakkaa tavarasi, Elisa ilmoitti.
-Lähdemmekö me pois täältä? Amanda kysyi järkyttyneenä.
-Kyllä. Heti kun olet pakannut, Elisa vastasi.
-Emmekö me odota, että Jim tulee kotiin? Amanda kysyi epäuskoisena.
-Emme. Pakkaa nyt vain tavarat äläkä kysele, Elisa sanoi hätäisesti.
-Kyllä meidän täytyy hyvästellä Jim! Emme me voi vain lähteä! Amanda huusi itsekkäälle siskolleen.
-Olen pahoillani, mutta meidän täytyy lähteä. Joten älä huuda,.
-Minulla tulee häntä ikävä, Amanda kuiskasi.
Elisaa puristi rinnasta.
-Niin minullakin.
-Mutta pakkaa nyt, jooko? Elisa sanoi vielä mennessään alas.
-Selvä, Amanda tokaisi loukkaantuneena, eikä voinnut ymmärtää siskoaan.
Elisa kävi heittämässä vielä Jimin vaatteet kuivuriin ennenkuin meni kirjoittamaan kirjettä.
Elisa laski kirjoittamansa kirjeen pöydälle ja huokaisi. Jim olisi vihainen kun tulisi kotiin.
Jim!
Anteeksi, että lähdimme hyvästelemättä, mutta katsoin sen parhaaksi. Olen kiitollinen sinulle kaikesta mitä teit meidän puolesta. Kaikesta mitä olet ikinä tehnyt puolestani!
Voi hyvin.
<3:llä Elisa
Elisa oli oikeassa. Jim oli todella vihainen kun hän saapui kotiin.
Hän ei voinut ymmärtää, että hänelle oli jätetty lappu pöydälle! Kaiken tämän jälkeen Elisa vain häipyi!
Viimeistään hän meinasi revetä liitoksistaan kun hän huomasi, että Elisa oli kehdannut pestä hänen pyykkinsä ennen lähtöään.
Toisaalla samaan aikaan Amanda istui Elisan vuoteella ja pohti.
-Täälläkö me nyt asumme? Tässä pienessä asunnossa?
-Minun täytyy miettiä mitä teemme. Pitäisikö meidän muuttaa äidin asuntoon? Elisa kysyi varovasti.
Amanda suoristi itseään ja sanoi:
-Minä en oikeastaan haluaisi.
-Olen samaa mieltä kanssasi. Siellä tulisi vain liian ikävä, vai mitä? Elisa kysyi.
-Niin, Amanda vastasi hiljaa.
Kaksi viikkoa kului nopeasti. Amanda oli palannut toissapäivänä takaisin kouluun ja nyt Elisa oli yksin kotona. Hän ei ollut vielä valmis palaamaan töihin. Töistä annettiin hänelle mielellään vapaata, koska he olivat noloina Elisan syyttelyistä.
Elisa tärisi pedatessaan sänkyä. Parintunnin päästä hänen pitäisi mennä oikeuteen. Tänään ratkeaisi tämä inhoittava tapaus.
***Neljän tunnin päästä***
Elisa käveli rivakkaa tahtia pois oikeussalista. Käsittely oli itsessään mennyt ihan hyvin. Elisalle maksettaisiin vähän korvauksia ja Maura joutuisi vuodeksi vankilaan. Elisa oli surullinen Mauran puolesta, mutta se oli tälle ihan oikein. Maura oli tehnyt kamalan tempun. Mutta se ei ollut syy siihen miksi Elisa halusi hyvin äkkiä kotiin. Elisan ja Jimin katseet olivat kohdanneet oikeussalissa ja nyt Elisa halusi livahtaa paikalta.
Elisa kuuli takaantaan askelia.
Hitto Jim oli lähtenyt hänen peräänsä!
-Elisa, hitto odota nyt vähän! Jim huusi.
Jim oli niin lähellä, että oli turha yrittää juosta karkuun. Olihan Jim poliisi, joten Elisa luovutti,
-Miksi sinä pakoilet minua? Jim kysyi saapuessaan Elisan luokse.
Elisa rupesi änkyttämään, joten Jim vain huokaisi.
-Hyvä on. Haluan kysyä sinulta yhden asian. Ja minä haluan heti vastauksen, onko selvä? Jim kysyi ja katsoi Elisaa suoraan silmiin.
Elisa nielaisi kovaa ja nyökkäsi.
-Hyvä on, Jim sanoi ja laskeutui polvilleen Elisan silmien laajetessa.
-Mitä sinä teet? Elisa kysyi ja tunsi kuinka kurkkua kuivasi.
-Hyss. Elisa en ole saanut sinua pois mielestäni lähtösi jälkeen. Olen yrittänyt, mutta en ole pystynyt. Joten tulin siihen tulokseen, että se ei ole mahdollista, joten voisitko sinä tulla minun vaimokseni ja muuttaa Amandan kanssa takaisin luokseni asumaan?
Elisa haukkoi jännityneenä henkeä ennenkuin uskaltautui sanomaan mitään.
-Minä, tuota. Voi, voi. Kyllä, ehdottomasti kyllä! Elisa sopersi ja ojensi vasemman kätensä Jimille.
Jim oli pakahtua onnesta ja otti sormuksen virnistellen rasiasta ja pujotti sen Elisan nimettömään.
-Minä rakastan sinua niin paljon, Jim kuiskasi.
Elisa katseli ihmeissään sormustaan ja huokaisi.
-Niin minäkin sinua! Elisa vastasi ja ryntäsi Jimin halaukseen.
-Ethän karkaa minulta enää ikinä noin? Jim kysyi halauksen jälkeen.
Elisa veti Jimin suudelmaan ja kuiskasi:
-Ethän päästä minua enää karkaamaan?
-En varmasti, rakas.
~
