***ELISA***
Kuulin kun rappuset narahtelivat. Jim oli ilmeisesti tullut töistä ja tulisi taas kiskomaan minut sängystä ylös.
Siitä oli nyt kaksi päivää kun haimme Amandan sairaalasta. Amanda oli erittäin hiljainen eikä puhunut paljoa. Päivisin kun minä makasin voimattomana sängyssä Amanda istui lattialla ja piirteli. Hän ei poistunut hetkeksikään luotani. Öisin tyttö näki ilmeisesti kamalia painajaisia koska heitteli sängyn laidalta toiselle ja hikoili kamalasti.
-Elisa nouseppa ylös. Minulla on meille tekemistä, Jim komensi. Aivankun se kuuluisi hänelle yhtään jos halusin hautautua elävältä.
Vääntäydyin kumminkin ylös ja murahdin:
-Mitä nyt taas?
-Toin meille luistimet. Lähdemme kaikki nyt ulos. Menkää pukeutumaan, Jim käski aivan kuin olisi meidän kummankin isä.
Tiesin, että olisi turhaa kiistellä Jimin kanssa ja ulkoilu tekisi luultavasti Amandallekin hyvää. Joten puin kuuliaisesti ulkovaatteet päälle ja kävelin Jimin perässä pihalle. Jim asui järvenrannalla joten meidän ei tarvinut pyytää keneltäkään lupaa poistumiseeni kotiaresti alueelta.
En halunnut myöntää, mutta ulkoilma teki pitkästä aikaa hyvää.
-Oletko ennen luistellut? kysyin Amandalta joka horjahteli luistimillaan.
-Tietysti olen, Amanda vastasi ja katsoi minuun itsepäisesti.
Jim luisteli Amandan vierelle ja tarttui häntä käsistä.
-Ei siinä ole mitään hävettävää jos ei osaa luistella. Anna minä näytän sinulle, Jim sanoi lempeästi.
Pian tyttö pysyikin pystyssä ihan omin voimin. Amanda oli siis nopea oppimaan.
Huomaamattani luistelin todella kovaa Jimiä päin.
-Hei varo vähän! Jim huudahti, mutta turhaan.
Pian makasimme molemmat jäällä.
-Anteeksi, mumisin nolona jäätä vasten.
Jim auttoi minut ylös ja sydämeni hakkasi hullun lailla.
-Kiitos, hymyilin.
Tuntia myöhemmin luin Amandalle iltasatua vuoteessa.
-Minulla oli tänään mukavaa, Amanda sanoi pienesti hymyillen.
-Jim oli oikein ystävällinen kun vei meidät luistelemaan, sanon hymyillen takasin Amandalle.
-Sä tykkäät Jimistä, tyttö sanoo totisena.
-Höpsis, hän on.. ystäväni, sanon hajamielisesti.
-En usko sua. Katsot Jimiä samalla tavalla kun äiti ja isä katsoi toisiaan, Amanda sanoo.
Sydäntäni puristaa kun Amanda mainitsee äitin ja Nickin.
-Onko sinulla ikävä heitä? kuiskaan.
-On, Amanda vastaa hiljaa.
-Niin minullakin, sanon.
Sitten jatkan lukemista, mutta Amanda keskeyttää minut.
-Älä pelkää, Jimkin katsoo sua niin.
-Sinä kuvittelet, sanon ja luen tarinan loppuun.
Odotan kunnes Amanda nukahtaa ja hipsin alakertaan.
Sydämeni hakkaa ja tunnen itseni typeräksi Amandan puheista. Jimkö katoisi minua siten. Mahdotonta!
Jim istuu katsomassa telkkaria niinkuin monena muunakin iltana.
Istun Jimin viereen ja katson häntä miettien Amandan sanoja.
Katsonko minä häntä siten?
-Sano vain, Jim sanoo kun tuntee Elisan katseen ihollaan.
-E-ei mitään, mumisen nolona.
-Eikun sano nyt vain. Sinulla on selvästi jotain sanottavaa, Jim toistaa.
-Eikun kiitos tämän päiväisestä. Amandalla oli mukavaa, sönkötän.
Jim katsoo minua silmät sirillään, mutta sanoo sitten:
-Eipä mitään. Eikö sinulla varmasti ole muuta sanottavaa?
Tunnen kun käteni hikoavat.
-Ei, sanon varovasti.
***JIM***
Katson Elisaan ja kohautan hartioitani. Elisa on selvästi poissa tolaltaan, mutta ei aio kertoa syytä minulle. Minua ärsyttää, että hän ei vieläkään luota minuun sen vertaa.
Olen ajatuksissani kunnes tunnen jotain pehmeää huulillani. Elisa suutelee minua epävarmasti kunnes erkaantuu.
Elisa katsoo nolona minuun.
-Anteeksi. En tiedä mikä minuun meni, Elisa sopertaa itku kurkussa.
-Hyvää yötä, Elisa sopertaa ja nousee lähteäkseen.
-Elisa odota, sanon mutta Elisa vain jatkaa matkaa.
-Älä karkaa nyt. Pyydän, sanon ja katson Elisaa, joka väistelee katsettani.
-Ei sinun tarvitse näyttää noin nololta, sanon ja vedän Elisan syliini.
-Jim, minä..
-Hyss, sanon ja tukin Elisan huulet huulillani.
-Jim minä en ymmärrä mitä on tapahtumassa.
-Etkö? kysyn ja otan Elisan kasvot käsiini.
-Mitä sinä tunnet? kysyn.
-En minä tiedä, Elisa huokaisee.
-Hermoilet turhaan, sanon.
-Hyvää yötä, sanon ja suikkaan vielä suukon Elisalle.
Sänkyyn kömpiessäni mietin, että Elisa ei suinkaan ole ainut, joka ei tiedä mitä tuntee.
Suljen silmäni raskaasti ja mietin, että minun on selvitettävä tämä ongelma itselleni nopeasti.
Seuraavana päivänä menen ennen töihin menoa hakemaan eväät itselleni työpaikan lähellä sijaitsevasta ravintolasta.
Kun astun paikkaan sisään huomaan Elisan ystävän Mauran istuvan Simshairstylen lehden omistajan kanssa. Jokin tässä yhdistelmässä mättää mietin.
Kävelen huomaamattomasti Mauran ja miehen ohi tiskille. Maura tuskin tunnistaa minua siviilivaatteissani.
Kuuntelen korvat höröllä miehen ja Mauran keskustelua.
-Minun pitää nyt mennä. Eihän kukaan varmastikkaan osaa yhdistää sinua tähän juttuun? mies kysyy Mauralta.
Maura kiertää kätensä miehen ympärille ja suutee tätä.
-Ei tietenkään kulta. Pian sinulla on tämän maan luetuin muotilehti ja voin siirtyä sinulle töihin kunhan tämä juttu on hoidettu, Maura sanoo ja hymyilee miehelle.
Puristan silmäni tiukasti yhteen.
Tämä juttu taitaa olla pian ratkaistu. Minusta tuntuu silti pahalta, Maura on Elisan parasystävä. Miksi hän tekee tälläistä Elisalle?
Lähden ravintolasta kiireenvilkkaa ennenkuin ehdin saada tilaustani.
Tämä juttu selvitetään nyt. Elisa on saanut kärsiä jo liian pitkään.
~
Sain uuen osan viimein tehtyä. Olen ollut kolmepäivää kuumeessa ja nyt jaksoin vihdoin istua tietokoneelle:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti