52. Tyttö ilman vanhempia

***Jim kertoo***

Eilisen välikohtauksen jälkeen en ollut puhunut Elisan kanssa. Elisa oli ollut illalla jo nukkumassa kun tulin kotiin.  Astelin ahdistuneena kotiin pakkaslumen narskuessa kenkieni alla. Minulla ei ollut nyt aikaa ajatella eilistä, eikä ollut Elisallakaan.

Työnsin ulkovaatteet lipastoon ja vedin syvään henkeä. Minulla oli takana elämäni kamalin työpäivä. Keskustan liepeillä oli sattunut autokolari ja olin joutunut menemään ohjailemaan liikennettä. Kolarissa oli kuollut kolme henkilöä ja yksi jäänyt henkiin. Molempien autojen kuljettajat olivat kuolleet heti ja toisessa olevan auton pelkääjänpaikalla oleva oli kuollut ambulanssimatkalla. Vain pienityttö takapenkillä oli säästynyt hengissä.

Tälläistä sattui usein työssäni, mutta tällä kertaa se ahdisti mieltäni. Koska nämä kuolleet sattuivat olemaan Elisalle läheisiä. Elisan äiti ja isäpuoli olivat kuolleet tänään kurjan ohiajon seurauksena. Vain Elisan sisko Amanda oli jäänyt henkiin. Kävelin hiljaa portaita pitkin yläkertaan ja kuulin lohdutonta itkua. Elisalle oli soitettu.

Elisa puristi sängyn reunaa ja itki raivokkaasti.

-Elisa, lausuin varovasti.

Elisa kavahti kun hänen nimeään lausuttiin ja ponkaisi ylös ja loi kylmän katseen minuun.

-Mene pois, Elisa kuiskasi.

-Olen pahoillani puolestasi, lausuin lempeästi.

-Minähän sanoin, että mene pois! En tarvitse sinun pahoittelujasi, et sinä heitä tuntenut! Hän oli MINUN äitini! Elisa kiljui kyynelien välissä.

-En tarvitse sinun lohduttavia sanojasi koska niillä ei ole mitään merkitystä. Hän on poissa. Poissa, miksi sinä välittäisit? Tämä ei liity sinuun mitenkään!

Elisan kiljuessa minulle tartuin häntä napakasti ranteesta ja vedin lähelle itseäni. Elisa pyristeli vimmatusti ja kirosi minua, mutta en päästänyt irti vaan puristin häntä kovempaa itseäni vasten.

Elisan rauhoituttua hieman ja enää vavahdellen kuiskasin hänelle:

-Minä välitän, koska sinä välität.

Sitten Elisa purskahti jälleen hillittömään itkuun.

Yllätyksekseni Elisa tarratui kovasti kiinni minuun ja nyyhkytti olkaanivasten.

Vähän ajan päästä Elisa irtaantui ja laski katseensa minusta.

-Anteeksi. Ei se sinun vikasi ole.

-Ei se mitään. Jos se helpottaa pura vain surusi minuun, sanoin ja pyyhin kyyneleitä Elisan poskelta.

-Mitä sinä nyt? Elisa hengähti kun nostin hänet syliini ja kannoin sängylle.

Siirryin Elisan viereen ja otin hänet kainalooni.

-Sinun täytyy levätä hieman.

Tunnit vierähtivät ja Elisa makasi kainalossani itkien.

-Meidän täytyy keskustella, sanoin viimein.

-En halua puhua siitä eilisestä, Elisa vastasi totisena.

-Totisesti meidän täytyy keskustella siitä, mutta ei nyt. Kyse on siskostasi, vastasin.

-Mitä hänestä? Elisa kysyi mutristaen suutaan.

-Huomenna meidän pitää hakea hänet tänne? ilmoitan.

-Miksi ihmeessä? Elisa kysyy.

-Siksi, että sinusta tulee hänen huoltajansa, vastaan.

-Ei varmasti tule. Mistä olet saanut sellaista päähäsi?

Huokaan.

-Ennen tänne tuloani töissä poikkesi eräs sosiaalityöntekijä ja kyseli sinusta minulta. Kävi ilmi niin, että jos sinä, et ota tyttöä huostaasi tyttö joutuu lastenkotiin. Äitisi ja Nick eivät ilmeisesti pitäneet paljoa yhteyttä sukulaisiin ja olet ainoa sukulainen kehen tytöllä on kontakteja, selitän.

-Se on surullista, mutta en voi ottaa häntä. Onhan hän siskoni, mutta emme ole erityisen läheisiä. Muistathan millainen olin teininä?

-Sinun on pakko ottaa hänet! Et voi laittaa häntä lastenkotiin kaiken kokemansa jälkeen. Teistä voi tulla vielä läheisiä, Amandahan on vasta kahdeksan.

-En aio ruveta hänelle äidiksi! Elisa tiuskaisee yllättäen.

-Ei äidiksi vaan isosiskoksi. Sellainenhan sinä olet, sanon.

-Hyvä on. Minä huolehdin hänestä. En kyllä ymmärrä miten oletat minun pystyvän siihen, enhän ole täyttänyt vielä edes 21.

-Kyllä sinä pystyt. Sinä olet nyt surun murtama, mutta se helpottuu ajan myötä. Sinä olet vahva, kuiskaan.

Elisa laskee päänsä rinnalleni ja huokaa.

-Kiitos.

 ***Seuraavana iltana***

Odotimme sairaalan aulassa kun hoitaja etsi tietoja mistä löytäisimme Amandan.

Hoitaja huokaisi osan ottavasti kun löysi tiedot ja sanoi:

-Otan osaa suruunne. Voitte odottaa odotushuoneessa, lääkäri tulee hakemaan teidät kun on vapaa.

-Kiitos, sanon kun Elisa tuijottaa vain tyhjyyteen. Koko eilisen päivän ja yön Elisa makasi kietoutuneena minuun eikä päästänyt hetkeksikään irti. Emme puhuneet mitään, mutta aina välillä Elisa purskahti itkuun ja silittelin hänen päätään. En oikeain tiedä mitä me olemme, ystäviä kai. Olettaisin.

Odotushuoneessa istumme hiljaa ja kuuntelemme sairaalan ääniä.

Sitten Elisa rikkoo hiljaisuuden.

-Minkälaisessahan kunnossa hän on?

Hymyilen pienesti, nyt ensikertaa Elisa osoittaa kiinnostusta ja huolta pikkusiskoaan kohtaan.

-Ei hänellä varmasti mitään hätää ole kun hänen ei tarvinut olla kuin yksi yö tarkkailussa, vastaan.

Sitten lääkäria astuu huoneeseen ja kysyy: 

-Elisa Jones.

Nousemme ylös ja Elisa vastaa.

-Minä olen.

-Tulkaa perässäni, lääkäri sanoo.

Huoneeseen tullessani Elisa katsoo pitkään tyttöä joka lukee.

Lääkäri katsoo oudoksuen meitä ja tokaisee:

-Siskosi on tuossa toisessa pedissä.

Alan ymmärtää. Elisa ei ole tainut käydä kotonaan pitkään aikaan.

Katsomme tyttöä, joka voihkii unissaan. Se on Amanda, hän näyttää muuten olevan kunnossa, mutta kasvoissa on pieniä ruhjeita.

Istumme alas ja lääkäri alkaa puhua.

-Voitte viedä hänet kotiin heti kun hän herää. Hänen pitäisi kohta herätä. Annoimme hänelle hieman rauhoittavaa lääkettä koska hän sai paniikki kohtauksen aamulla kun tilanne valkeni hänelle. Hän tietää kyllä, että hänen vanhempansa ovat kuolleet, mutta itse tapahtumasta hänellä on muistikatkoksia. Olkaa kärsivällisiä. Tapahtumat rupeavat varmasti pikkuhiljaa  palautumaan hänen mieleensä, mutta se tulee olemaan traumaattista.

Elisa huokaisee kauhuissaan.

-Suosittelen järjestämään tytölle terapiaa tapahtuneen johdosta, nyt minun on mentävä. Hyvää illan jatkoa, lääkäri toteaa ja poistuu.

-En ole eläessäni nähnyt yhtä tökeröä lääkäriä, kuiskaan Elisalle oven sulkeuduttua.

Sitten nousemme molemmat tuoleilta katsomaan tarkemmin potilasta.

-Hän näkee painajaisia, kuiskaan.

-Hän on niin pieni vielä, Elisa vastaa hiljaa.

Sitten menemme takaisin istumaan ja odotamme pitkään ennenkuin Amanda herää.

***Amanda***

Kuulen vaimeaa puheen sorinaa ja kömmin istumaan. Varmaan hoitajat keskustelevat tulevaisuudestani. Minuun sattuu. Niin ulkoisesti kun sisäisestikin. Äiti ja isä ovat kuolleet ja nyt  varmasti joutuisin lastenkotiin. Eihän minulla ollut ketään muutakaan.

Sitten tunnistan etäisesti tutun äänen ja käännän päätäni.

Sisko. Mitä hän täällä teki? Ei sisko minusta välittänyt. Hän oli aina ollut niin viileä ja etäinen. Sisko näytti itkeneen. Hänellä oli silmät aivan punaiset ja hän tuijottaa minua suoraan silmiin.

Sisko ja tuntematon mies nousevat nopeasti tuolilta ja tulevat luokseni. Tuo on varmasti hänen poikaystävänsä.

Molemmat hymyilevät minulle. Sitten mies ilmoittaa menevänsä hakemaan hoitajan ja jäämme siskon kanssa kahden.

Olemme molemmat aivan hiljaa, mutta sitten sisko sanoo:

-Minkälainen on olo?

-Mitäs luulet? vastaan.

Sisko vain nyökkää.

Sitten mies tulee hoitajan kanssa takaisin. 

Hoitaja laskee vaatteeni tuolille ja poistuu.

Mitäs nyt tapahtuu?

-Minä menen käynnistämään auton. Jutelkaa te ja tulkaa sitten perässä, mies ilmoittaa.

-Jim, älä mene, sisko sanoo miehelle hätääntyneenä.

-Kyllä sinä pystyt siihen, mies sanoo ja poistuu.

Sisko katsoo minuun pitkään ja miettivästi.

-Mitä teet täällä? kysyn suoraan, koska en ymmärrä miksi sisko on täällä. Ei hän ole ennenkään minusta liioin välittänyt.

Sisko katsoo minuun surullisesti, mutta sanoo sitten:

-Muuttaisitko sinä luokseni asumaan?

Hämmästyn totaalisesti ja meinaan purskahtaa itkuun. Puren hampaitani yhteen, etten ala pillittää. Olin aivan varma, että sisko tyrkkäisi minut lastenkotiin.

Nyökkään vain ja nousen sängystä pukeutumaan.

-Asuuko se mies meidän kanssa? kysyn sitten kun saan ulkovaatteet päälleni.

Sisko näyttää kiusaantuneelta, mutta vastaa sitten.

-Me asumme toistaiseksi hänen luonaan, mutta emme pysyvästi.

En aivan ymmärrä, mutta annan asian olla koska se on siskolle ilmeisesti vaikea. Ehkä he ovat eronneet eikä sisko ole vielä löytänyt uutta asuntoa? Ihan sama, kunhan hän ei laita minua lastenkotiin.

~