77. Uusi kaupunki

Kuukausi sitten muutimme Isla Paradisoon. Uusi asuntomme ei yllä ihan samaan tasoon kuin entisemme, mutta se on ihan ok. Irtisanouduimme molemmat Barnacle Bayn sairaalasta ja asuimme hotellissa vähän aikaa. Pian työvoimatoimiston sivuilta löytyikin, että tähän kauniiseen turistikaupunkiin haettiin uutta lääkäriä. Ja yllätys, Tuomas sai sen paikan. Onneksemme vakuutus korvasi suurimman osan tuhoista ja sen ansiosta saimme ostettua uudet huonekalut ja vaatteet yms, muut tarvittavat hankinnat uuteen asuntoomme.

Alan pikku hiljaa hyväksyä sen tosi asian, että minusta on tulossa täyspäiväinen kotiäiti. Vaikka Tuomas suostuisikin siihen, että voisin palata takaisin töihin, mikä on aika epätodennäköistä koska olen taas raskaana, mutta joka tapaukessa, nyt minulla ei olisi työpaikkaa mihin palata.

Vaikka vakuutus korvasikin suurimman osan tuhoista varallisuutemme laski silti huimasti ja sen seurauksena Tuomas joutuu taas huhkimaan töitä ihan hullun lailla.

Ja minä olen kahdestaan Siirin kanssa kotona.

En halua valittaa, mutta se ottaa minua kyllä päähän aika lailla. Nimittäin useimmiten näen Tuomasta vain vähän ennen nukkumaan menoa ja aamulla hän on jo ehtinyt lähteä töihin kun herään.

- Lähdetäänkös me tytöt katsomaan löydettäisiinkö me joku kiva leikkipuisto täältä läheltä? sanon ja nostan kikattelevan pikkutytön syliini.

- Joo, Siiri hihkaisee. 

Joo ja ei kuuluvat nykyään Siirin käytetyimpiin sanoihin. Ne tyttö osaa sanoa varsin selvästi, mutta kaikki muut jutut ymmärtää vain arvailemalla.

- Odotas siinä hetki. Mennään ihan kohta, sanon tytölle kun olemme päässeet olohuoneeseen. Nyt sitten ne "raskauden ilot" alkaisivat.

Minä jo hetken ehdin luulemaan, että pääsisin tällä kertaa helpommalla.

Juuri nyt minä toivoisin, että Tuomas voisi olla enemmän kotona tukenani. Koska Siiri ei pysy enää hetkeäkään paikallaan ja en tiedä mitä teen jos minulle iskee kamala pahoinvointi.

Äh. Ihan sama, ajattelen ja lähden tytön kanssa seikkailemaan uuteen naapurustoon. Aikaisemmin en ole oikein uskaltautunut lähtemään omalta pihalta pois, mutta pikku hiljaa alan tuntemaan itseni mökkihöperöksi. Minusta kyllä tuntuu, että tulen rakastumaan tähän kaupunkiin. Täällä on niin kaunista. Lukemani tiedon mukaan, tämä on kunnon turistikaupunki.

- Vettä, vettä, Siiri toistelee ja osoittaa merelle päin.

- Niin on. Paljon vettä, vastaan.

Barnacle Bayssä on tähän aikaan kevät, mutta täällä on jo kesä kuumimmillaan.

Löydän kuin löydänkin puiston kävelyreitiltämme.

Lasken tytön hauskannäköiseen vempaimeen. Siiri ei ole aiemmin ollutkaan tälläisessä.

- Pidä tiukasti kiinni, ettet putoa, opastan tyttöä.

- Tänne meidän täytyy tulla toistekkin vai mitä?

Siiri nyökäyttää päätään hyväksyvästi.

Ennen lähtöä istahdan tytön kanssa vielä suihkulähteen reunalle ja ihastelen maisemia.

Siiri ja tämä uusi tulokas saavat varmasti viettää täällä rauhaisan lapsuuden.

***

Seuraavana päivänä vien tytön pihamme takana olevalle rannalle.

Siiri on aivan innoissaan kun pääsee ekaa kertaa meriveteen uimaan.

- Kymmää, kymmää, Siiri kiljuu. 

- Vai niin. Alkaako sinulla olla jo nälkä?

- Joo! Siiri hihkaisee vastaukseksi.

On se vain niin unelma kun tämä meri on melkein meidän takapihallamme.

Kotona lasken Siirin ensimmäiseksi syöttötuoliin. Ehtii ne vaatteet vaihtaa myöhemminkin.

- Ham, ham, Siiri hihkuu kun saa puuron nenänsä eteen.

Sitten minä tunnen sen! Vaikka vatsani ei ole vielä edes pyöristynyt, minä tunnen sisälläni pienen töytäisyn. Voiko se olla mahdollista? Kuukausissahan se on jo mahdollista, mutta kun vatsani ei ole vielä lähtenyt ollenkaan pyöristymään. Outo tunne valtaa minut silti.

- Mennääs vaihtamaan vaatteet, sanon tytölle kun olen tiskannut puurolautasen ja kattilan.

Heti kun olen saanut itsellenikin kuivat vaatteet tunnen taas kuinka oksennus tekee tuloaan.

Vihdoin kun pääsen vessasta ulos katson kun Siiri konttailee pitkin olohuonetta.

- Kuule kultaseni. Sinun olisi jo aika ruveta ottamaan ihan oikeita askeleita, sanon ja tartun tyttöä käsistä kiinni.

Mutta heti kun päästän irti tyttö tumahtaa lattialle.

Heti kun alahuuli rupeaa väpättämään uhkaavasti kaappaan pikkuisen syliin.

- Ei se mitään kulta. Ensi kerralla sitten.

Tänne muutettuamme havaitsimme Tuomaksen kanssa kamalan uuden ongelman.

Siirin nukuttaminen ei käynyt enää ollenkaan helposti. Nukkumaan menosta oli oikeastaan tullut aivan ylitsepääsemätön ongelma meidän pikkuneidille.

- No niin. Rauhoitu. Ei mitään hätää, äiti on tässä.

Mutta Siiri yrittää rimpuilla kaikin voimin sylistäni pois.

Joka ikinen ilta sama juttu.

Kun hyssyttelen tarpeeksi kauan ja kävelen ympäri asuntoa Siiri yleensä niin kuin tänäänkin nukahtaa syliini ja siintä saan hänet helposti laskettua omaan petiinsä.

- Kotona ollaan! Tuomas huutaa astuessaan sisään.

- Hyss. Sain hänet juuri nukahtamaan, sanon ja varmistan vielä, ettei tyttö herännyt isän ääneen.

- Kauanko siinä kesti? Tuomas kysyy.

- Yli tunti, huokaisen.

Sitten kipitän suoraan Tuomaksen syliin.

- Voi kulta, Tuomas huokaisee.

- Minä tunsin tänään ensimmäistä kertaa potkun! Onkait se mahdollista?

- Oikeasti? Kyllä se varmasti on voinut olla potku. Minä uskon, että sinulle ilmestyy viikon sisällä jo kunnon vatsa, Tuomas sanoo nauraen.

- Mutta silloin kun odotin Siiriä minä olin jo aivan valtava!

- Mutta kyllähän sinä tiedät, että jokainen raskaus on yksilöllinen. Sitä paitsi, silloin sinulla oli kyllä vain pieni kumpu.

- Eikä! Olin tosi valtava, väitän vastaan.

- Et ollut. Sinä muistat väärin.

- Mennään nukkumaan.

- Etkö sinä aio syödä mitään?

- Söin töissä, Tuomas vastaa.

- Kuule, Tuomas sanoo ja tarttuu minua käsistä.

Vai niin. Mitähän hänellä on mielessä kun hän rupeaa pehmittämään minua?

- Äiti soitti tänään ja ilmoitti, että sitten kun isällä on lomaa he tulevat vierailulle, Tuomas sanoo.

Kurtistan kulmiani. 

En voi sanoa sitä Tuomakselle, mutta en kyllä pidä hänen vanhemmistaan.

- Tulisivatko he pitkäksikin aikaa?

- Nooh, ehkä viikoksi.

- VIIKOKSI! älähdän.

- Älä nyt säikähdä. Luultavasti he menevät hotelliin. Mutta silloin kun minä olen töissä sinun pitää pitää heille seuraa, Tuomas vastaa.

- Pitäisikö minun olla heidän kanssaan ilman sinua? kysyn kauhuissani,

- Älä viitsi. Eivät he sinua syö! Sitä paitsi heidän pitää tutustua Siiriin.

- Hyvä on, mutisen ja Tuomas sammuttaa valot ja kömmimme sänkyyn.

Pari tuntia saamme nukkua rauhassa kunnes se taas alkaa.

- Ättää! Itäää!! Siiri kiljuu ja koko talo kaikuu.

Töytäisen Tuomasta kylkeen.

- Mmm, Tuomas vastaa.

Lastenhuoneesta kuulu kamala ulvominen.

- Mene, murahdan ja otan paremman asennon.

- Mene itse, Tuomas murahtaa takaisin.

- Minä tarvitsen unta. Sisälläni kasvaa sinulle toinen tuollainen, murahdan ja tökkään Tuomasta niin, että tämä nousee.

- Minulla on aamulla töitä, Tuomas murahtaa minulle.

- Tarvitsee minunkin silti joskus nukkua! tiuskaisen.

- Hyvä on. Älä hermostu, Tuomas sanoo ja nousee.

Unenpöpperössä Tuomas hortoilee Siirin huoneeseen.

- No rauhoitu nyt. Isä on tässä, Tuomas sanoo hysteeriselle tytölle.

- Ei mitään hätää. Olisit vain laittanut silmät takaisin kiinni.

Pikku hiljaa tytön silmät rupeavat taas luppaamaan.

Mutta heti kun Tuomas on aikeissa laskea tytön takaisin nukkumaan rävähtää Siiri taas itkemään kovaan ääneen.

- Ei sitten. Lopeta nyt tuo huutaminen, Tuomas sanoo ja saa Siirin entistä enemmän tolaltaan.

- Älä huuda, muuten äiti hermostuu.

- Mikä nyt oikein on! kivahdan kun astun lastenhuoneeseen.

- No sama juttu niin kuin joka yö, Tuomas vastaa murahtaen.

- No mikset tuo tyttöä nukkumaan meidän huoneeseen!

- Ihan oikeasti. Siiri tottuu siihen. Hänen on opeteltava nukkumaan omassa sängyssä.

- Ja minä haluan nukkua yöni, sanon ja kaappaan tytön syliini.

 - Ihan oikeasti Bella. Tällä tavalla tämä jatkuu ikuisesti jos annat aina periksi, Tuomas marmattaa takanani.

- Mitä sitten aiot? Antaa hänen kiljua koko yö peloissaan yksinään? Ei se auta! Olemme kokeilleet jo kaikkea ja minä alan olla väsynyt!

- Mitäs sitten kun lapsia on enemmän? Nukummeko me kaikki samassa sängyssä? Tällä menossa Siiri nukkuu vielä 15- vuotiaanakin meidän välissä! Tuomas papattaa.

- Ole jo hiljaa, mutisen.

- Muista sitten, että minä sanoin!

- Joo, joo.

~

Kommentit on taas tervetulleita <3