57. Kaksoset

Asetetettuaan taas takaisin kotiin Jim ja Elisa kävivät vakavaa keskustelua tulevaisuudesta.

-Minä voin nyt ihan hyvin, Elisa vakuutteli Jimille, joka ei ollut aivan varma voiko hänen vaimonsa hyvin.

-Toivon todella niin, mutta muistathan kertoa jos jokin on, Jim sanoi.

-Tietenkin, Elisa vastasi ja loi katseen Jimiin.

-Minusta meidän olisi aika kertoa Amandalle, että saamme lapsen, Jim aloitti.

Elisa nielaisi. 

-Niin. Pitäähän hänelle kertoa, Elisa vastasi jännittyneenä.

-Minusta sinun pitää tehdä se, Jim sanoa töksäytti. 

 -Minun? Miksi minun? Elisa kysyi kauhuissaan.

-Koska sinä olet hänen siskonsa ja olet ollut niin kauan poissa, että hän voi tuntea itsensä hylätyksi. Minusta teidän olisi hyvä puhua kahdestaan, Jim selitti.

 -Ehkä, Elisa huokaisi.

-Miten hän mahtaa suhtautua siihen? Elisa pohti.

-Sen me näemme sitten. Mutta älä hermostu jos hän ei innostu ajatuksesta. Lapset usein ovat sellaisia, Jim vastasi.

-No minä sitten menen, Elisa sanoi ja lähti yläkertaa kohti.

 Elisaa jännitti kamalasti kun hän lähestyi Amandan huonetta. Hän halusi, että Amanda voisi tuntea itsensä perheeseen kuulvaksi.

 -Minulla olisi sinulle vähän asiaa, Elisa aloitti.

 Amanda laski leikki veneen käsistään ja nousi ylös.

-No mitä? Tyttö kysyi.

 -Tiedäthän sinä, että sinä olet osa meidän perhettämme? Elisa kysyi varovasti.

Amanda katsoi ihmeissään siskoaan, mutta nyökkäsi sitten.

 -Ja, että sinä olet meille todella tärkeä. Sitä ei muuta mikään, Elisa jatkoi.

-Joo. Mitä sulla on asiaa? Amanda kysyi ihmeissään.

 -Tuota. Me saamme Jimin kanssa lapsen, Elisa sanoi hermostuneena.

 Amanda tuijotti Elisaa silmät pyöreinä eikä osannut sanoa mitään.

 -Mitä mieltä olet asiasta? Elisa kysyi varovasti siskoltaan.

 -Hieno juttu, Amanda sanoi lyhyt sanaisesti.

-Sinun asemasi ei muutu täällä mitenkään vaikka me saamme lapsen, Elisa sanoi.

-Joo joo. Saanko nyt olla yksin? Amanda kysyi.

-Tietysti, Elisa vastasi ja poistui alakertaan.

 Elisan mentyä Amanda lösähti nojatuolilleen ja mietti miksi tunsi itsensä niin surulliseksi?

Siskohan oli sanonut, ettei hänen asemansa muuttuisi miksikään. Silti hän tunsi itsensä hieman hylätyksi.
Kuukausien päästä

Jim ja Elisa katselivat tyytyväisinä kun Amanda jutteli luokkalaisensa kanssa.  Elisa oli nyt viimeisillään raskaana ja he olivat huomanneet, että Amandasta oli tullut hyvin vaisu. He olivat suunnattoman iloisia kun huomasivat Amandan pystyvän luomaan ystävyyssuhteita.

-Sä siis asut sun siskon luona? Milla kysyi Amandalta kun he olivat törmänneet puistossa toisiinsa.
-Joo. Kun mun vanhemmat on kuolleet, Amanda vastasi vaisusti.

Elisa suuteli Jimiä onnellisena.
-Minusta tuntuu, että kaikki asiat rupeavat pikkuhiljaa loksahtamaan kohdilleen, Elisa sanoi.
-Niin minustakin, Jim vastasi ja suikkasi uuden suudelman Elisan huulille.

-Jos sä haluut, mä voisin olla sun paras ystävä? Milla ehdotti Amandalle.
-Se ois kivaa, Amanda vastasi ujona.

Sitten molemmat tytöt juoksivat kilpaa kiipeilytelineelle.

Millan lähdettyä Amanda kuunteli synkkänä Jimin ja Elisan keskustelua.
Hän tunsi itsensä niin yksinäiseksi.

Jim tunnusteli haltioissaan Elisan vatsaa kun potkut tuntuivat kovin selvästi.
-Pian ne syntyvät, Jim hymyili leveästi.
-Onneksi ehdimme laajentaa taloa ennen sitä, Elisa naurahti.
-Minusta Amandan kuuluu saada pitää oma yksityisyytensä, Jim vastasi.
-Olen samaa mieltä, Elisa myönsi.

Amanda mätkähti maahan kun hänen ajatuksensa herpaantuivat.
Hän ajatteli, että onneksi sai pitää huoneensa. Hänestä olisi hirveää jakaa se jonkun toisen kanssa.

-Lähdetään kotiin, Amanda ilmoitti kun Jim ja Elisa syventyivät toistensa syleilyyn.
-Lähdetään sitten, Jim virnisti kun päästi Elisasta irti.

Jim ja Amanda pujahtivat nopeasti ovesta sisään, mutta Elisa nousi hitaasti piharappuset ylös ja laahusti sisään.

Iltapalan jälkeen Elisa kokosi lautaset pöydästä ja tunsi kovan potkahduksen vatsastaan.

-Rauhtoittukaahan nyt, Elisa mumisi ja tiskasi astiat.

Elisan vetäydyttyä makuuhuoneeseen Jim havahtui siihen, että Amanda oli vielä hereillä.
-Sinun pitäisi olla jo nukkumassa, Jim sanoi telkkaria katselevalle tytölle.

-Enkö voisi katsoa tämän loppuun? Amanda kysyi.
-Moneen se kestää? Jim kysyi.
-Puoli yhteentoista, Amanda vastasi.
-Sinulla on huomenna koulupäivä. Et voi valvoa niin myöhään. Meneppäs nyt nukkumaan, Jim sanoi lempeästi.

-Kaikki muutkin saavat katsoa, Amanda tuhahti.
-Tuskinpa vain saavat, Jim vain vastasi.

-Saavat, Amanda tiuskaisi ja jäi katsomaan vielä telkkaria.
-Amanda, Jim sanoi rauhallisesti.
-No?

-Nyt nukkumaan, Jim toisti.
-Joo, joo, Amanda sanoi ja lähti kävelemään portaikkoa kohti.

-Hyvää yötä, Jim toivotti.

Jim kuuli vain kun valot napsautettiin kiinni. Jim tyytyväisenä hymyili kun Amanda rupesi jo sopeutumaan heille sen verran, että uskalsi vähän laittaa vastaan kun sanottiin.

Elisa havahtui hereille kun Jim istahti vuoteelle.
-Amanda hiukan suuttui kun en antanut hänen katsoa ohjelmaa loppuun, Jim sanoi.

-Ihanko totta? Elisa kysyi unisen hämmästyneenä.
-Ei toivottanut edes hyvää yötä, Jim sanoi hilepästi.
-No jopas. Se taitaa olla edistymisen merkki. Vai? Elisa kysäisi.
-Sehän se, Jim vastasi ja painoi päänsä tyynyyn.

Amanda kömpi vihaisena sänkyynsä.
Olisi Jim nyt voinnut hänen antaa katsoa ohjelman loppuun. Nyt hän ei tiennyt mistä huomenna koulussa puhuttiin.

Mutta pian hän kuitenkin nukahti.

Seuraavana iltana  Elisa puuskutti sairaalaan pihalla.
-Kulta, tule. Koitetaan päästä noista ovista sisään ja sitten pääset synnyttämään, Jim sanoi rauhallisesti paniikissa olevalle Elisalle.

Yö tuntui ikuisuudelta, mutta pian huoneesta 302 kuului vauvojen itkua.

Kaksi yötä Elisa joutui viettämään sairaalassa, mutta pääsi sitten kotiin kahden pienen tyttövauvan kanssa.
-Kaksi suloista pienokaista, Jim hymyili ylpeänä.

~

Sainpas tehtyä uuden osan. Tosin ehkä vähän huolimattomasti kun hingun pelaamaan yliopistolisäriä! Joka on muuten ihan mahtava. Täytti kaikki odotukseni, kuinka moni teistä aikoo ostaa kyseisen lisäosan tai on ostanut jo?