46. Karkailua

 ***Elisa***

 "Huoh. Vihaan elämääni. Koska kaikki oikein alkoi mennä päin mäntyä. Varmasti sinä päivänä kun äiti  aloitti sen kirotun työn."

 "Ei mennyt montaakaan viikkoa kun äiti kutsui sen rasittavan miehen meille päivälliselle. Sitten eränäänä  kauniina päivänä he kertoivat minulle tapailevansa. Ihan sama, ajattelin silloin."

 " Mutta tietenkään se asia ei ole ihan sama. Eräänä iltana äiti sanoi, että haluaa keskustella kanssani."

-Kulta, me aiomme mennä naimisiin Nickin kanssa, äiti sanoi silloin.

 "Hyppäsin raivoissani sängystä."

-Ei käy! En halua, että menet sen ukon kanssa naimisiin. Minä VIHAAN häntä!

-Älä huuda kulta. Sinä totut vielä ajatukseen, äiti vain sanoi.

 " Mutta en minä tottunut. Murjotin heidän koko hääpäivänsä ajan."

 " Mutta se ei tietenkään ollut vielä elämäni kamalin päivä. Vaan se kun tulin koulusta kotiin ja näin äidin kasaavan pinnasänkyä."

-Mikä tuo on? kysyin silmät viiruilla.

 -No mutta, kyllähän sinä tiedät. Sinä saat pikkusisaruksen, äiti vain sanoi lempeästi.

-Minä en todellakaan halua mitään pikkusisarusta! huusin äidille.

-Mitä minä olen sinulle tehnyt? Miksi haluat pilata elämäni! karjuin Nickille, joka näytti neuvottomalta.

-Elisa äläs nyt liioittele, Nick koitti sanoa.

-Vihaan teitä. Minä sitten vihaan teitä molempia! huusin ja juoksin huoneeseeni.

 "Huoneeseen, joka ei sitten kyllä kauaa ollut MINUN huoneeni."

 "Äiti ja Nick saivat pienen tytön. Amandan."

 "Ja minä joudun jakamaan huoneeni hänen kanssaan."

 "Olen toista viikkoa kotiarestissa. Karkailen nykyään usein. Mitä virkaa koko kotiarestilla on kun se ei pidättele minua yhtään? Enkä todellakaan jaksa tänäkään iltana homehtua täällä."

 "Avaan huoneeni ikkunan ja hyppään siitä ulos. Niin helppoa."

"Pinkaisen juoksuun koska tiedän, että äiti tulee pian nukuttamaan Amandaa, mutta silloin minä olen jo jollain ystävälläni."

 Meiju koputtaa kahdesti oveen ja astuu sitten sisälle tyttöjen huoneeseen.

-Laitan nyt Amandan nukkumaan, voisit mennä iltapalalle, Meiju ilmoittaa.

 Mutta vastausta ei kuulu. 

 Meiju huokaisee ja nostaa Amandan syliin.

-Onneksi sinä olet sentään kiltisti täällä.

 -Hyvää yötä. Äitin pitää taas löytää sisko kotiin, Meiju sanoo väsyneesti.

 -Minä soitan poliisille, Meiju sanoo olkkarissa istuvalle Nickille.

-Onko hän taas karannut? Nick kysyy ja laskee kirjan lattialle.

-On ja minä en mene etsimään häntä taas kissojen ja koirien kanssa. Kun hän ei usko kuitenkaan, Meiju vastaa.

 -Mutta poliisit, onko se tarpeen?

 -On. Nyt minä näytän, että kuka täällä käskee.

 -Olen niin väsynyt tähän touhuun, Meiju huokaa ja kaivaa kännykän esille.

-Meiju River täällä hyvää iltaa...

 "Juoksin niin kovaa kun koivistani lähti. Näin ystäväni Miran huoneesta kun poliisi auto saapui heidän pihalleen. Silloin otin jalat alleni."

 "Huohotin raskaasti. En voi uskoa, että äiti todella teki tämän minulle. Katselin paniikissa ympärilleni, että minne voisin piiloutua. Vettä satoi kaatamalla ja olin juossut jo monta kilometriä."

 "Mihin hittoon se tyttö katosi? pohti nuori poliisiopiskelija Jim Sweeney."

Heillä oli töissä henkilöstö pulaa, joten hänet lähetettiin jahtaamaan kotoa karannutta teinityttöä. Siihen hän pystyisi kuulemma yksinkin. 

 "Mutta tämä tyttö olikin sitkeä. He olivat juosseet kilpaa jo pitkän aikaa. Mihin hittoon se tyttö nyt katosi?"

 "Sitten Jimin silmiin osuu vanha junarata. Vai niin."

 "Vaivoin pääsin laskeutumaan jyrkkää rinnettä alas. Sainkohan hänet kannoiltani?"

 -No niin eiköhän lopeteta nyt tämä juoksu leikki? kuulin miehen äänen takaani.

 "Miten ihmeessä hän löysi minut?"

-Minä en palaa sinne! huusin ja pinkaisin juoksuun.

 -Elisa Jones! Minä joudun pidättämään sinut, jos sinä et nyt pysähdy! kuulin poliisin huutavan perääni.

"Pahus."

 -Putkaan lähtisinkin mieluummin, tiuskaisin.

 Hetken minä ja tuo nuori poliisimies vain tuijotimme toisiamme.

-Kertoisitko miksi sinä teet tälläistä? poliisi kysyi viimein.

 -Huvin ja urheilun vuoksi, vastasin nenäkkäästi.

-Urheilusta tämä kyllä käy, mutta siitä huvista en ole niinkään varma. Kertoisit nyt vain, ehkä asialle voisi tehdä jotain? poliisi vastasi.

 -Asialle ei voi tehdä mitään! Minä inhoan perhettäni. Minä inhoan tätä surkeaa elämääni!

 Poliisi huokaisi.

-Sinun iässäsi kaikki vihaavat perhettään ja elämäänsä.

-Et sinä voisikaan ymmärtää, tuhahdin.

 -Lähdetäänpäs sitten, poliisi sanoi ja rupesimme kapuamaan rinnettä ylös.

-Tuletko suosiolla mukaan vai laitetaanko käsiraudat? poliisi virnisti.

-Ihan suosiolla, mutisin.

 "Kello näytti kahta yöllä kun saavuimme kotipihaani."

"Äiti näytti vihaiselta kun hän avasi ulko-oven."

-Elisa, miten sinä kehtaat? äiti sinkosi minulle heti.

 -Anteeksi tämä kauhea vaiva, äiti selitteli Jimiksi esittäytyneelle poliisille.

 -Eipä mitään. Teen vain työni.

 -En minä muuten olisi vaivannut, mutta tämä alkaa olla jo niin toistuvaa, äiti jatkoi ja jaaritteli ummet ja lammet Jimille.

-Joo joo. Olen jo täällä päästä mies menemään, tiuskaisin äidille.

 -Kiitos vielä tuhannesti, äiti sanoi ja avasi vihdoin oven ja astui sisään.

-Jos tämä jatkuu, ottakaa vain yhteyttä.

 -Yritä nyt vähän ryhdistäytyä, poliisi vielä sanoi minulle ennen menojaan.

 -Ja lehmät lentää, vastasin.

 Väsyneenä ja monta tuntia työaikansa ohittaneena Jim suuntasi pois.

 -Tämä saa nyt loppua. Onko selvä, minä en jaksa enää, äiti saarnasi.

 -Plää, plää...

 -Liikkuuko sinun päässäsi yhtään mitään? Nyt nukkumaan, vai pitääkö tulla valvomaan, ettet karkaa?

-No ei pidä! tiuskaisin.

 "Revin märät vaatteet päältäni ja kipusin sänkyyn."

 Huoneen oven suljettuaan Nick riensi halaamaan vaimoaan.

 -Miksi hän tekee näin? Eikö hän voisi vain sopeutua? Meiju valitti.

-En tosiaan tiedä, Nick vastasi.

 -Yritetään nukkua loppu yö, Nick sanoi vielä ja suuteli Meijua.

 -Hyvää yötä, Meiju kuiskasi.

 "Iltaisin he ehkä pystyivät vartioimaan toimiani, mutteivat kouluaikana."

 "Pienessä ajassa minusta oli kehittynyt koko kaupungin riesa ja minusta ja Jimistä oli tullut liiankin tutut."

-Minä hoidan tämän, Jim sanoi herra Mattilalle, joka oli erittäin kiukkuinen.

-Kiitos, Herra Mattila vastasi ja meni sisään.

-Sinä taas. Taidat oikein haluta hankaluuksia, Jim sanoi ja loi katseen minuun.

-Ehkäpä, vastasin.

-Alas tulla.

 "Pihalla odotti Jimin työkaveri."

-Et oo tosissas. Pikku pila vaan. Päästä mut menemään, inisin hätääntyneenä.

 -Sinut on aika laittaa ruotuun, Jim nauroi ja ohjasi minut autoon.

 Kotona Meiju opetti Amandaa kävelemään. Onnelisen tietämättömänä tapahtumista .

 -Lupaathan pysyä vielä pitkään noin pikkuisena? Meiju jutteli.

 -Hienosti menee. Hyvä, hyvä.

 -Sinusta äiti on oikein ylpeä.

 -Kun tietäisi miten saisimme siskonkin onnelliseksi?

 Nick pesi vessaa väsyneenä. Se oli ollut eilen Elisan kotityö. Hän ei viitsinyt sanoa siitä, koska tyttö suhtautui muutenkin kuivasti häneen.

 "Ei tämä taida tästä paremmaksi muuttua."

 "Kun tulisi edes jotenkin toimeen."

 Ja Family White jatkuu taas entinseen malliin.
Kommenttia <3