66. Rakastan sinua

Bellan välttely yrityksistä huolimatta hänen ja Tuomaksen ystävyys oli saanut uusia ulottuvuuksia yliopistolla. Tosi asiahan oli se, että heillä synkkäsi keskenään. Koulussa ja kaikkialla Tuomas hivuttautui salakavalasti Bellan seuraan. Ei siinä mitään, kyllä hän Tuomaksesta piti. Mutta hän ei pystynyt keskittymään täydellä teholla opiskeluun kun Tuomas oli vieressä. Jostain kumman syystä Tuomas vei hänen kaiken keskittymiskykynsä.

Täällä yliopistolla Bella oli sitäpaitsi havainnut Tuomaksessa aivan uusia piirteitä.

 Aina kun nuori naisopettaja Beatrix piti heille tunteja Tuomas vain nukkui tai ei muuten keskittynyt opetukseen mitenkään.

 Toisin kun Scott, joka oli heidän kurssinsa aktiivisimpia opiskelijoita.

 Mutta heti kun opettaja Hanson piti heille tunteja Tuomas valpastui.

 Tuomas teki muistiinpanoja ja oli silmätarkkana.

 Ja viittasi kaikkiin opettajan kysymyksiin ja vastasi vielä oikein. Kaiken laiskottelun keskellä Tuomas oli huippuoppilas. Jolla oli vain suuri asenneongelma naisia kohtaan. Siihen lopputulokseen Bella oli päätynyt.

- Loistavaa Tuomas. Juuri tuollaista valppautta minä tarkoitan, opettaja Hanson kehui taas.

Tunnin loputtua Tuomas katsoi ihmeissään ärtyneeseen Bellaan.

- Miksi näytät noi kärtyltä?

- Enhän näytä, Bella sanoi kurtistaen kulmiaan vielä enemmän ja käveli Tuomaksen luokse.

- Oletko vihainen minulle jostain? Tuomas kysyi.

- En. Mietin vain, että onko sinulla jokin ongelma naisopettajia kohtaan? Kuuntelet ja osallistut tunneilla vain jos meitä opettaa mies, Bella saneli.

- Tuohan on ihan typerä väite.  Beatrix ei vain osaa minusta opettaa, Tuomas vastasi.

- Minusta tuntuu, että sinä olet vain hiton vanhanaikainen, etkä osaa ottaa ohjeita vastaan naisilta, Bella tuhahti.

- Mitäs sitten vaikka minun mielestäni naisen paikka olisikin kotona? Tuomas kysyi virnuillen.

- Tuo oli toivon mukaan vitsi? Bella sanoi uskomatta korviaan.

- Ehkä se olikin, Tuomas sanoi virnistäen leveästi.

- Tehtäisiinkö yhdessä jotain tänään? Tuomas vaihtoi puheenaihetta.

- Tuskinpa, Bella tuhahti ja käänsi Tuomakselle selkänsä.

- Etkait sinä nyt suuttunut? Tuomas kysyi ihmeissään.

- En. Minun pitää opiskella, Bella sanoi ja marssi tiehensä.

***

- Minä en jaksa lukea enää  ainuttakaan sivua, Bellan huonetoveri sanoi haukotellen lattialla.

- Minun on ainakin pakko. En ymmärrä miten muut luokastani muistavat jo nämä kaikki luiden nimet, minä muistan vain pari, Bella sanoi.

- Kuulostaa tylsältä, Miranda huokaisi.

- Ei sen tylsemmältä kuin sinun lakitekstisi, Bella vastasi.

- Kuule tehtäisiinkö jotain tänään yhdessä? Miranda kysyi siirtyessään Bellan vastapäätä.

- Tehdään huomenna jotain. Tänään minä opiskelen, Bella vastasi.

- Mutta tuolla toisessa asuntolassa olisi tänään yhdet bileet. Etkö lähtisi seurakseni? Miranda yritti vielä.

- Anteeksi, mutta sellainen meno ei kiinnosta minua alkuunsakkaan. Mutta mene sinä vain, Bella vastasi laskien kirjan pöydälle.

- Hyvä on sitten. Tulen varmaan vasta yöllä takaisin, Miranda ilmoitti.

- Joo, ei se mitään, Bella sanoi ja hautautui taas oppikirjaansa.

Tunnin päästä Bellaakin rupesi tökkimään jatkuva opiskelu joten hän päätti mennä alas syömään. Sitä ennen hän sujautti oppikirjansa takaisin nätisti hyllyyn.

Keittiöön mentyään Bella havaitsi Tuomaksen.

 - Joko lopetit opiskelun? Tuomas kysyi innostunut virne naamallaan.
Bellan sydän hypähti innostuksesta kun Tuomas katsoi häntä kirkkailla silmillään.
- En. Tulin vain syömään, Bella sanoi hätäisesti, koska hänestä tuntui, ettei hän osannut olla enää luontevasti Tuomaksen lähellä.

 - Muutkin voisivat joskus siivota täällä, Bella valitti kun käveli Tuomaksen perässä ruokailihuoneeseen.
- Niinhän he voisivat, Tuomas sanoi ruoka suussaan.

 - Miksi sinä välttelet minua? Tuomas kysyi yllättäen.

 - Mitä? Enhän minä nyt sinua välttele, Bella sanoi hätkähtäen.

 - Kyllä välttelet, Tuomas sanoi ja Bella nousi vaivaantuneena pöydästä.

 - Sinä välttelet minua nytkin, Tuomas sanoi kävellessään Bellan perässä keittiöön.

 - En välttele. Minä tarvitsen vain hiukan omaa tilaa. Minä tulin tänne opiskelemaan, en viettämään aikaa vanhojen kavereiden kanssa.

 - Vanhojen kavereiden? Sitäkö minä olen sinulle? Vanha kaveri? Tuomas kysyi pettyneenä.

 - Tiedät, etten tarkoittanut sitä noin, Bella sanoi ja kääntyi lähteäkseen.

 - En tiedä, Tuomas sanoi Bellan selälle.

 - Jätä minut rauhaan, Bella tiuskaisi kun Tuomas käveli häne peräänsä.
- Miksi? Tuomas kysyi.
- Mitä miksi? Bella kysyi ärtyneenä.
- Miksi minun pitäisi jättää sinut rauhaan? Tuomas kysy ja käveli aivan Bellan viereen.

 Juuri kun Bella aikoi pelastautua omaan huoneeseensa Tuomas kaappasi tämän syliinsä ja painoi tiukasti huulensa Bellan huulille. Vaistomaisesti Bella kiersi kätensä Tuomaksen kaulalle ja vastasi suudelmaan.

 - Mitä tämä oikein on? Bella sanoi typertyneenä kun he päästivät viimein toisistaan irti.
- Etköhän sinä tiedä, Tuomas vastasi huokaisten.

Turhautuneena Bella työnsi huoneenovensa auki ja astui sisään Tuomas kannoillaan.

 - Jutellaanko? Tuomas kysyi aivan Bellan seläntakana.
Bella vain nyökkäsi ja meni istumaan vuoteelleen.

Tuomas istahti Bellan yöpöydän laidalle ja oikaisi jalkansa Bellan viereen.
Hetken hiljaisuudessa istuttuaan Bella aloitti.
- Mikset ollut enää Kreetan ja muiden kanssa kun muutin pois?
- Miksi olisin ollut. Sinä olit minun ystäväni ja he sinun, Tuomas vastasi mutkattomasti.
- Olitko siis heidän kaverinsa vain sen vuoksi, että he olivar minun kavereitani? Miksi ihmeessä? Bella kysyi ihmeissään.
- Koska minä halusin olla kanssasi. Se oli helppo tapa lähestyä sinua, Tuomas sanoi.
- Et voi olla tosissasi, Bella sanoi uskomatta korviaan.
- Bella, minä rakastin sinua ja rakastan edelleen. Vain sinulla on väliä, Tuomas sanoi vakavana.
- Rakastat? Bella kysyi punehtuen ja sydämen heittäen kuperkeikkaa.
- Niin, Tuomas sanoi ja katsoi suoraan Bellaan.

~

Sainpas taas tehtyä uuden osan. Vaikka tuntuu, ettei ole mitään juonta mielessä, mutta aina sitä jotain kehittelee kun vain avaa pelin :)