40. Jälleen näkeminen

***Eetu kertoo***

 -Monennellako kuulla sinä olet? saan kysymyksen ulos suustani.

-Seitsemännellä, Meiju vastaa hiljaa.

 -Mikset sinä ole soittanut minulle? Tai vastannut siihen kirottuun puhelimeen? Meiju minulla on oikeus tietää tälläisistä asioista.

 -Rauhoitu. En halunnut, että tulet takaisin vain sen takia, että olen raskaana. Sitäpaitsi ajattelin, että jos en vastaa tai ota yhteyttä sinuun tulet ennen pitkää takaisin, Meiju vastaa.

-Mitä jos en olisi tullut? Sinulla ei ole oikeutta sulkea minua meidän lapsen elämästä! huudan paniikissa.

-Lopeta! En minä ole sinua sulkemassa pois tämän lapsen elämästä. Mutta kuinka luulet, että voisin kasvattaa sinun kanssasi tämän lapsen jos tietäisin, että olet minun kanssani vain tämän lapsen takia. Älä pelkää, tulet kyllä näkemään tätä lasta, Meiju vuodattaa ja on selvästi poissa tolaltaan. Mutta mitä sitten, entäs minä! Tulen tänne ja hän onkin raskaana.

-Minä keitän meille nyt kahvia, vaikka inhoankin nyt sen hajua ylikaiken. Riisu nuo ulkovaatteet, meillä on paljon puhuttavaa, Meiju tiuskaisee.

 -Haluat siis erota? sylkäisen tuon kamalan kysymyksen suustani.

 Meiju huokaisee.

-Eetu, minulla ei ole aikomustakaan kasvattaa tätä lasta yksin, joten pyydän, ettet puhu erosta.

Huokaisen helpotuksesta. Pieni paniikki ehti jo iskeä minuun.

 -Miten olet voinut täällä yksinäsi? Oletko käynyt lääkärissä? kysyn kun tulen ajatelleeksi mitä kaikkea raskausaikaan liittyy.

 -Olen voinut ihan kohtalaisesti ja olen käynyt lääkärissä ja synnytysvalmennuksessa, Meiju vastaa viileästi.

 -Minun olisi pitänyt olla siellä sinun kanssasi, mutisen.

-Niin. Niin olisi, Meiju vastaa.

 -Ymmärrän jotenkin, että olet vihainen kun en ole ollut täällä sinun tukenasi, mutta Meiju miten olisin voinnut kun en tiennyt?

-Eetu, sinä olet mieheni! Minun ei kuulu soittaa sinulle kun huomaan tulleeni raskaaksi. Sinun kuuluisi olla täällä! Puolivuotta on vähän liikaa mykkäkoulua, Meiju latelee.

 Nousen pöydästä ja kävelen Meijun luokse.

-Anteeksi. En tiedä mitä muuta voin sanoa. Myönnän olleeni ehkä vähän kohtuuton.

 -Vähän! Sinä jätit minut tänne kuin nallinkalliolle. Täällä ei toimi mikään. Lämminvesivaraaja hajosi ja lunta tuiskuttaa oven raosta sisään. Ei täällä voi mitään lasta kasvattaa! Meiju kiljuu kyyneleet valuen.

 -Rauhoitu. Muutetaan pois täälä, sanon.

 -Millä rahalla? Meiju kysyy väsyneenä.

-Myydään tämä. Kyllä minä jostain saan töitä. Pyydän, luota minuun tämän kerran, sanon.

-Hyvä on.

-Saanko koittaa tuntuuko vauva jo? kysyn epävarmasti.

Meiju nyökkää vain.

Tunnen vaimean potkun vatsalla.  Minun on vaikea kuvailla mitä tunnen. Siellä sisällä on minun lapseni.

-Meiju me saamme lapsen. Oman pienen lapsen, jonka olemme yhdessä saaneet aikaan. Se on ihmeellistä, sanon Meijulle käsi hänen vatsallaan.

-Tiedän. Olen ehtinyt sisäistää sen asian, Meiju hymyilee lempeästi.

-Eetu, anna anteeksi, etten soittanut tai vastannut sinulle. Minä olin vain niin kovin vihainen, Meiju sanoo yllättäen.

-Unohdetaan se ja keskitytään tulevaisuuteen, sanon.

 -Kiitos, että tulit takaisin, Meiju kuiskaa ja halaa minua.

-Tietenkin, vastaan hiljaa.

 -Minun on nyt pakko mennä pitkäkseni, Meiju sanoo ja kävelee sängyn luokse.

 -Minä soitan Emilylle ja sanon, että kaikki on kunnossa. Hän on ollut todella huolissaan sinusta.

 -Tee se. Sano terveisiä. En jaksaisi nyt puhua puhelimessa, mutta sano, että lupaan soittaa hänelle, Meiju sanoo.

 -No heippa. Minä täällä.

Joo, joo. Kerro mikä on tilanne? Emily sanoo puhelimeen.

-Täällä on kaikki ihan hyvin, sanon.

-Ja sen takia hän ei ole pitänyt mitään yhteyttä, niinkö? Emily tiuskaisee.

-No on yksi pikku juttu, sanon.

-Mikä? Ettekai aio erota? Emily kauhistelee.

 -Meille tulee vauva! möläytän innoissani.

-Mitä sinä höpötät, mikä vauva? Emily ihmettelee.

-Meiju on raskaana, me saamme lapsen!

 -Mitä! Anna puhelin heti hänelle, Emily huutaa.

-Ei nyt. Hän lupaa soittaa sinulle myöhemmin, vastaan.

-Älä ole epäreilu, haluan puhua hänen kanssaan!

-Emily, hän soittaa myöhemmin. Koita ymmärtää, tulin vasta kotiin.

 -Hyvä on. Kait saan kertoa jo äidille ja Tuukalle? Emily kysyy.

-Joo. Minulla on kyllä sellainen tunne, että Tuukka tietää, vastaan.

-Mitenkä niin? Emily ihmettelee.

-No kun muistelen tässä minun ja Tuukan viime tapaamista. Hän koitti kovasti saada minut palaamaan tänne Meijun luokse, mitä ihmettelin suuresti koska hän ei ole koskaan pitänyt minusta.

-Tuukka saa kyllä kuulla kunniansa kun ei ole kertonut minulle! Emily sähisee.

-Vai niin. Lopetan nyt. 

-Hei sitten ja onnea, Emily sanoo.

 -Onko hän kamalan vihainen? Meiju kysyy.

 -Noh, vähäsen. Kyllä hän leppyy, vastaan.

***Meiju kertoo***

 Kuukausi myöhemmin Eetulle tuli kutsu erään yrityksen työhaastatteluun.

Koitin tehdä kotitöitä vaikka olinkin ihan viimisilläni raskaana. 

 Eetu käski minun vain maata kotona ollessaan, joten aina kun hän ei ollut kotona koitin vähän jaloitella.

Olimme jotenkin selvittäneet välimme, mutta korjattavaa olisi vielä paljon. Halausta pidemmälle emme olleet hänen paluunsa jälkeen päässeet.

 Pyykkiä pestessäni kuulin kun Eetu tuli kotiin. 

Voi ei, jäin kiinni.

 Kun tulin eteiseen Eetu oli laittamassa ulkovaatteita lipastoon.

-Mitäs sinä olit tekemässä? Eetu kysyi katsoen minua tuimasti.

 -Ööh. Laitoin pesukoneen pyörimään, sanoin ja yritin hymyillä.

-Et saa olla liikaa jalkeilla. Vauva voi syntyä koska vain, Eetu ripitti minua.

 -Joo, joo. Miten haastattelu meni? kysyn vaihtaen puheenaihetta.

-Sain sen paikan. Itseasiassa sain paremman paikan mitä menin hakemaan. Pääsen yrityksen kirjanpitoon ja saan aivan loistavaa palkkaa, Eetu kertoo.

 Helpotus täyttää mieleni ja astun askeleen eteenpäin ja painan suudelman Eetun huulille.

 Eetu jäykistyy ensin reaktiotani, mutta rentoutuu sitten.

-Minä rakastan sinua, mumisen suudelman lomassa.

-Ja minä sinua, Eetu hymyilee.

***Pari viikkoa myöhemmin***

 Töiden jälkeen Eetu tulee vierelleni lepäämään sängylle.

 -Tiedätkö mitä? Eetu kysyy ja siirtyy lähemmäs.

-No mitä? kysyn.

 -Eräs työkaverini on valmis ostamaan tämän talomme. Hän haluaa kesämökin, Eetu kertoo.

-Oletko tosissasi. Se olisi ihanaa.

-Eikä siinä vielä kaikki. Hän haluaa ostaa tämän tavaroineen päivineen joten on valmis maksamaan aika paljon.

 -Ihanaa, mutta mihin me muutamme? kysyn.

-Kävin katsomassa tänään yhtä taloa. Siellä olisi meille oma makuuhuone ja lapselle myös, Eetu kertoo.

-Voi se olisi ihanaa, mutta riittääkö meillä varat?

-Kyllä. Kävin myös pankissa vähän neuvottelemassa ja saamme pienen lainan. Suurimman osan saamme maksettua niillä rahoilla kun myymme tämän ja loput lainalla.

-Oi, vihdoinkin saamme oikean kodin, henkäisen.

-Niin, suoritan muuton sillä aikaa kun sinä olet lepäämässä sairaalassa lapsen kanssa.

 -Olet suunnitellut kaiken valmiiksi.

-Haluan, että sinä ja vauva voitte hyvin, Eetu sanoo.

Sitten irtaudun äkkiä Eetusta. Tunnen kun housuni kastuvat ja tunnen pieniä supistuksia.

-Mitä nyt? Eetu kysyy kun nousen vuoteesta.

 -Luulen, että suunnitelmiisi ei mene hirveänkään pitkää aikaa.

-Mitä tarkoitat?

-Sitä, että auta minulle ulkovaatteet päälle nyt lähdetään! huudan.

-Mitä? Eetu huutaa kauhuissaan.

-Lapsi syntyy tänään, mennään.

 Tovin päästä taksi kaartaa pihaamme. Eetu ei saanut autoa käynnistymään tässä pakkasessa, joten meidän oli pakko soittaa taksi.

 Taksi kaartaa mutkassa kovaa vauhtia. Tiet ovat aivan jäässä ja Eetu hössöttää koko matkan.

 -Onnea matkaan, taksikuski huikkaa kun nousemme autosta.

 -Eetu odota! En pääsen noin lujaa, huudan kun Eetu juoksee sairaalaa kohti.

 Tunnen pistäviä supistuksia matkalla.

***Kolmen päivän päästä pääsen sairaalasta pienen tyttövauvan kanssa***

 Lunta sataa kevyesti päälleni kun odotan taksia. Synnytys oli pitkä ja vaivalloinen, mutta selvisin hengissä. Ja nyt meillä on oma pieni tyttö, Elisa Jones.

 Annan uuden osoitteeni taksikuskille, että hän tietää mihin ajaa. Koska minulla ei ole hajuakaan uuden asuntomme sijainnista.

Jo neljäskymmenes osa! En voi uskoa, että oon päässy näin pitkälle!!!