42. Kuolema korjaa satoa

***Meiju kertoo***

 Tänään oli meidän neljäs hääpäivämme ja olimme tulleet perheenä uimarannalle ennen Eetun töihin menoa.

 Aurinko paahtoi taivaalla ja me söimme onnellisina eväitä. Meidän pikkuisemme oli kasvanut hurjasti.

 -Haluaisin käydä vielä meressä ennen lähtöämme, sanoin Eetulle, joka oli jo pakannnut tavarat.

-No eihän tässä vielä mikään kiire ole kun palaveri alkaa vasta kahdeksalta, Eetu totesi.

-Teillä on kyllä ihan hassuun aikaan palavereja, sanoin.

-Tämä onkin erikoistilaisuus. Tänään he päättävät pääsenkö yhdeksi osakkaaksi yritykseen.

-Se olisi hienoa, tuumin ja kaappasin uimapatjani mukaan ja marssin veteen.

 Minusta oli ihanaa köllötellä aaltojen vietävänä ja kuunnella Elisan kiherrystä kun hän leikki Eetun kanssa.

 -Mitä lentokone sanoo? Eetu kysyi Elisalta ja pyöritti tätä ympäriinsä.

 -Prrrrrrr, Elisa vastasi.

-Niinkö? Eetu kysyi ja hypytytti tyttöä, joka kikatti.

 Eetu jätti tytön tekemään hiekkakakkuja ja ui vierelleni.

-Lähdetään kulta.

-Selvä, vastasin ja kippasin itseni Eetun syliin.

 Vaihdettuaan kotona vaatteet Eetu tuli sanomaan  vielä heipat meille ennen lähtöään.

 -Totteletkos äitiä sitten kiltisti sillä aikaa kun isä on töissä? Eetu kysyi lapselta.

-Ehkä, Elisa vastasi.

 Katselin onnellisena kun mieheni ja lapseni kävivät sananvaihtoa kilttinaolemisen ehdoista.

 -Olen kiltisti jos lupaat tuoda namia, Elisa kuiskasi isin korvaan.

 -Hmm. Vai karkkia? Pitää harkita, Eetu tuumi muka vakavannäköisenä.

 -Eiku tuoot, Elisa intti.

-No hyvä on pikku kullanmuru, Eetu sanoi ja suukkotti tyttöä ja päästi tämän lattialle.

-Hyvää hääpäivää rakas, tehdään sitten jotain kun tulen kotiin, Eetu sanoi.

 -Tulethan ajoissa? kysyn.

-Tulen heti kun pääsen, Eetu sanoi ja painoi suudelman huulilleni.

 -Toivota onnea.

-Onnea rakas, sanon.

 Sitten Eetu lähti työpaikalleen.

En olisi päästänyt häntä lähtemään jos olisin tiennyt mitä oli tapahtumassa.

 Kellon näyttäessä Elisan nukkumaanmenoaikaa löysin tytön leikkimästä nukkekodillaan.

-Nyt olisi aika menna syömään iltapuuro, ilmoitin.

-Ei vielä, tyttö mankui.

-Nyt heti, tule perässäni.

-Tyhmä, tyttö valitti, mutta kipitti kiltisti perääni.

 -Syöt sitten kaikki, jooko?

-Joo, tyttö vastasi reippaasti.

 Iltapalan ja hampaiden pesun jälkeen oli aika siirtyä sänkyyn.

 -Hyvää yötä kulta, sanoin pikkuiselle.

-Missä isi? Tyttö kysyi koska oli tottunut, että myös Eetu oli antamassa yöpusun.

-Isi on vielä töissä, vastasin.

 -Älä mee, pelottaa, tyttö huusi vuoteestaan.

 -Äiti jää tähän siksi aikaa istumaan, että nukahdat, vastasin ja istahdin nojatuolille.

Siihen ei kyllä kauaa mennyt, että tyttö nukahti.

 Eetua odotellessani päätin leipoa hänen lempiherkkuaan, suklaakeksejä.

 Mutta aikaa vain kului ja kului, mutta Eetua ei silti näkynyt.

 Viimein yhdentoista aikaan puhelimeni soi. Näytössä näkyi vierasnumero ja ihmettelin sitä hieman.

 -Meiju Jones, vastasin.

-Twinbrookin keskussairaalasta Maria Hob.

Sen kuultuani sydämeni jätti yhden lyönnin välistä.

 -Minulla olisi teille vähän huonoja uutisia, nainen kertoi puhelimen toisesta päästä.

-Niin? Sain änkytettyä.

-Miehenne Eetu Jones on kuollut tänään puolikymmenen aikoihin. Hänen työpaikallaan oli iso tulipalo ja miehenne jäi loukkuun hissiin. Kun hissi saatiin vihdoin avattua, miehenne oli hengittänyt jo liikaa häkää, nainen kertoo ja olen aivan lamaantunut.

 Suljen puhelimen järkyttyneenä. Naisen loput puheet menivät minulta täysin ohi. Taisi hän jotain kriisiavusta selittää, mutten pystynyt kuuntelemaan enempää.

 Seisoin varmasti ainakin puolituntia liikkumatta tuijottaen vain eteeni kunnes sain itseni taas liikkeelle.

 Kyynelten tulvahtaessa silmiini kävelen kohti makuuhuonetta.

 Onneksi kerkesin laittaa Elisan jo nukkumaan.

 Kädet täristen istahdan vuoteelleni ja annan itselleni luvan purskahtaa itkuun. Tärinäni voimistuu koko kehossa ja kaadun sängylle.

 Koko yö menee minun itkiessä hillittömästi vuoteessa.

En voi uskoa, että Eetu on kuollut. Tänäänhän piti olla meidän hääpäivä.

 Seuraava päivä menee aivan sumussa.

 Kun olen saanut Elisan päiväunille rupean taas itkemään.

 Illalla leikin tytön seurana olohuoneessa.

-Elisa, minun pitää jutella kanssasi, sanon.

-Niin äiti? Tyttö kysyy kiltisti.

Nostan tytön syliini lattialta. 

 -Isi ei enää palaa kotiin, sanon.

-Miten niin ei palaa, huomaan, että tytön silmissä rupeaa kimmeltämään kyyneleet.

-Isi on kuollut. Hän ei enää tule takaisin kotiin, selitän.

-Ai niinkuin isin mummo silloin joskus? Tyttö kysyy.

 -Niin. Juuri niinkuin Nennamummo, vastaan ja rutistan Elisaa.

 Elisa kietoo kätensä tiukasti syliini ja itkee.

Hän kyllä tietää mitä kuolema on. Jouduimme keväälle selittämään sen tytölle kun Eetu oli surullinen kun menimme hänen mummon hautajaisiin.

 Viikon kuluttua seisomme Emilyn kanssa kahdestaan Eetun haudalla kun muut vieraat ovat jo lähteneet.

 Meidän molempien silmät ovat aivan turvoksissa itkemisestä. Jätin Elisan kotiin lapsenvahdin kanssa, en kestänyt ottaa häntä mukaan kun hänen isänsä haudattiin.

 -En voi uskoa, että Eetu on todella kuollut. En kestä ilman häntä, nyyhkytän.

 Emily kääntyy puoleeni ja tarraa minua käsistä kiinni.

-Sinun täytyy kestää Meiju. Sinulla on pieni lapsi elätettävänä, Emily sanoo silmät kyynelissä.

 Uusi itkukohtaus tulee taas ja Emily vetää minut halaukseensa.

-Minulla on niin ikävä häntä, soperran kyyneleiden valuessa.

 -Tiedän. Minullakin on kamala ikävä häntä. Ja uskopois, Elisallakin on kamala ikävä, Emily sanoo.

-Tiedän, vastaan ja itken taas.

 -Rauhoitu, sinä selviät tästä. Minä jään luoksesi vähäksi aikaa, Emily sanoo.

-Entäs Tuukka? Nyyhkäisen.

-Tuukka lähtee kotiin vanhempiesi kyydissä. Minä jään tänne ja olen täällä niin kauan, että pystyt olemaan taas yksin, Emily vastaa ja pyyhkii kyyneleen poskeltani.

 -Lähdetään nyt Elisan luokse, Emily sanoo ja lähdemme kävelemään kotia kohti.

Tällä kertaa Jonesin perhettä kohtasi iso suru. :(

~~~

Huomasin tänään muuten pelatessani, että sim voi syttyä tuleen, jos on liian kauan kuumassa auringossa :D