11. Tuttuja tunteita

                                                        ***Anette kertojana***

 Viime aikoina olin herännyt tuttuihin tunteisiin. Minulla oli alkanut aamupahoinvoinnit.

 Raskaustesti vain vahvisti epäilyni, mutta järkytys oli silti suuri. Kyllähän minä lapsista pidin ei siinä mitään, mutta Juuso. Pelkkä ajatus Juusolle kertomisesta laittoi vatsani sekaisin. Juuso ei pitäisi tästä yllätyksestä.

 Nostin tuhisevan Miron syliini ja ajattelin, että pian tälläisiä olisi kaksi. Olihan tämä rankkaa, mutta palkitsevaa. Minä rakastin lastani valtavasti.

 -Voi äidin pikku kultaa. Anna äidille vähän voimaa kertoa isälle, puhelin lapselle.

-Mitä isälle pitäisi kertoa? makuuhuoneesta tullut Juuso kysyi hämillään.
 Laskin Miron tärisevin käsin takaisin sänkyyn ja kävelin ympyrää olohuoneessa.

 -No mikä on? Juuso kysyi.
-Minä olen taas raskaana, töksäytin suoraan. Samassa paikassa missä viimeeksikin kerroin.

 -Mitä? Et voi olla tosissasi? Eikö yksi lapsi oikeasti riitä! Juuso karjui minulle.
 -Siinähän on ihan hemmetinmoinen homma hoitaa kahta lasta.

-Rauhoitu nyt, pyysin.

-En tajua miten sinä voit olla rauhallinen tälläisessä tilanteessa, Juuso puhisi.

-Hemmetti Juuso. Kyse on meidän lapsestamme ja sinä reagoit noin! Sinulla ei ole syytä suuttua minulle, minä ainakin rakastan lastani ja myös tulevaa lastani! huusin.

-Kyllä minäkin Mirosta välitän, et voi väittää muuta. Mutta vielä toinen, huh huh. 

-Mihin sinä nyt menet? kysyin kun Juuso harppoi pitkin vihaisin askelin ovesta ulos.

Miten turhauttavaa. Tunsin kun kyyneleet vierivät poskillani. Olin vasta yhdeksäntoista ja kaikki oli jo nyt solmussa.

 Juuso käveli sisään lähibubiin ja päätti viettää vapaa illan. Kohta ei kotoota taas lähdettäisi mihinkään.

 Juuson päätä särki ja hänellä oli huono omatunto. Taas hän oli purrut kaiken turhautumisensa Anetteen. Jos jonkun vika oli, että tässä tilanteessa taas oltiin niin hänen oma vikansa.

 Ärtymys ja epätoivo vaihtelivat Juuson mielialassa. Hyvänenaika sentään, hänhän oli nyt perheellinen mies. Se jos mikä kuulosti karulta.

 -Yksi kelkka vielä, Juuso tilasi.
-Eikö sinun olisi jo hyvä lähteä kotiin? baarimikko kysyi.
-Lähden sen jälkeen, Juuso vastasi sammaltaen.
-Hyvä on.

 -Siis voitko uskoa, meille tulee taas lisää lapsia? Juuso vuodatti baarimikolle.
-En voi uskoa, mitä teet täällä jos noin on, baarimikko tuhahti.

 Yön pimetessä Juuso lähti hoipertelemaan kotia kohti.

 Kello yksi havahduin kun ulko-ovi kävi. Vihdoinkin.

 -Missä sä oikein olet ollut? Luulin sun taas lähteneen johkuu Bridgeporttiin, kysyin vihaisena.

 -Rauhoitu nyt vähän. En mä mihkää lähe, luottasit muhun vähän, Juuso sönkötti ja suuteli minua.

 -Siis sähän löyhkäät ihan viinalle! Saat kyllä nukkua sohvalla, sanoin ja marssin makuuhuoneeseen.

 Juuso heräsi Miron itkuun aamulla. Päätä särki ja olo ei ollut muutenkaan kaikista parhain.

 -Äh, Juuso tuhahti kun muisti miksi nukkui sohvalla.
-Ihana herätä uuteen ihanaan aamuun, Juuso puhahti itsekseen.

 -Rauhoituhan poika, ettei äiti herää.
                                                             Kuukauden kuluttua

 Mirosta oli kasvanut iso poika ja Juusokin oli vähän muuttanut tyyliään.
-Kuule, nyt kun meillä on kerran tulossa perheen lisäystä niin eikö meidän pitäisi hommata isompi asunto? Juuso kysyi.

 -Kyllä pitäisi, mutta kannattaako meidän hankkia se yhdessä? Aiotko olla mukana tässä? kysyin epäröiden.
-Kuule. Olen ollut ehkä vähän typerä viime aikoina, mutta en aio jättää sinua ja lapsia. Minä olen mukana tässä hommassa, Juuso vastasi.
-Hyvä on sitten.

 Kävimme katsomassa ihanaa isoa taloa.

 -Mitä mieltä olet tästä? Juuso kysyi.
-Tämä on ihana, täällä on niin paljon tilaa! En tajua miksi isä haluaa ostaa tämän meille?

 -Koska isäsi on innoissaan kun hän saa lisää lapsenlapsia ja sitäpaitsi hän ostaisi vaikka koko kaupungin sinulle jos pyytäisit, Juuso virnisti ja suuteli minua.
-Noh, ei nyt sentään.
-Aivan varmasti ostaisi.

Yhdestoista osa!