17. Ymmärrystä

Hollyn vierailu oli venynyt jo viikoksi. Hollyn isän työmatka vain venyi ja venyi.

 Miro heräsi yöllä hiljaiseen nyyhkytykseen.

 Hän nousi hiljaa seisomaan ja katsoi äänen suuntaan.

 Holly istui sohvalla hyvin lohduttoman oloisena. Tytöllä valui kyyneleitä pitkin poskia.

 -Mikä sinulla on? Miro kysyi ja pomppasi sohvalle Hollyn viereen.

 -Mitä sinä siitä välität? Olet ollut minulle tosi tyly koko viikon, Holly tiuskaisi ja nyyhkäisi samalla.

 -Anteeksi, minä nyt vain olen sellainen. Voisi helpottaa jos kertoisit mikä mieltäsi painaa, Miro sanoi posket punoittaen.

 -Minua ärsyttää kun en pääse ikinä kotiin. Olen vain aina siellä sisäoppilaitoksessa. Yleensä kun olen tulossa isälle tulee jokin este ja joudun jäämään koululle. Nytkin pääsen varmaan ehkä yhdeksi yöksi kotiin ennen koululle palaamista. En oikein edes tiedä voisinko sanoa kotia kodiksi? Enhän minä edes asu siellä, Holly vuodatti ja pyyhki kyyneleitä samalla silmistään.

 -Se on varmasti rankkaa. En voisi edes kuvitella millaista olisi asua koulussa? Miro sanoi.
-Minusta täällä teillä on ollut tosi mukavaa. Sinulla on oikea perhe, kadehdin sinua. Meillä ei kotona ole ikinä ollut tälläistä, Holly sanoi.
-Onko sinulla veljeä tai siskoa?
-Ei, vain isä ja isän kamala vaimo, Holly vastasi.
-Missä äitisi on? Miro kysyi uteliaana.
-Äiti ja isä on eronnut. Äiti lähti silloin kun olin tosi pieni. En edes muista häntä kunnolla, Holly kertoi.

 Holly nousi hermostuneena sohvalta ylös kun uudet kyyneleet olivat kohoamassa. Hän ei ollut itkenyt todella pitkään aikaan.

 -Kyllä sinä saat itkeä, Miro sanoi ja käveli Hollyn luokse ja painoi suukon Hollyn kostealle poskelle.

 Miro punastui kun Holly nosti katseensa häneen.
-Miro, Holly aloitti, mutta Miro keskeytti.

 -Käydään nukkumaan, Miro sanoi.
-Hyvä on, Holly sanoi kuiskaten ja hymyili pienesti.

 Aamulla Manu ihmetteli kun Holly ja Miro istuivat hiiren hiljaa ja katsoivat aamun piiretyitä. Kumpikaan ei piikitellyt toistaan.

 -Lähdetkö sinä tänään? Miro kysyi ujosti.
-Joo, illalla, Holly vastasi punehtuen.

 -Selvä, Miro sanoi ja Holly katsoi apeana muualle.

 Illalla Holly ja Manu pomppivat pommukeinussa ennen Hollyn lähtöä isänsä luokse.

 -Arvaa mitä? Holly kysyi Manulta.
-No?

-Miro pussasi mua eilen yöllä, Holly sanoi punastuen.
-Eikä! Manu huudahti.
-Joopas, Holly nauroi.
-Mä luulin, et se ei pidä susta? Manu ihmetteli.
-Niin mäkin, Holly sanoi.

 Kun muut hyvästelivät Hollyä niin Miro seisoi sivummalla sanomatta mitään.

 -Minusta oli mukavaa kun olit luonamme. Pidä huolta itsestäsi, Anette sanoi.
-Minullakin oli mukavaa, Holly vastasi.

 -Sinun ansiostasi minulla on nyt jotain millä kiusata Miroa, Manu nauroi.
Anette vilkaisi kysyvästi Manuun.
-Shyy. Holly sanoi.

Juuson vietyä Holly isälleen Miro ja Manu istuivat pelaamaan pleikkaria.
-Sinä kuulemma pussasit Hollyä eilen, Manu paukautti.
-Mitä! Enpäs, Miro huudahti punaisena.

-Kylläpäs. En usko sinua. Holly kertoi minulle, Manu nauroi.
-Ole hiljaa! Varokkin jos sanot jollekkin, Miro tuhahti.

 Seuraavana päivänä poikien ollessa koulussa Anette ja Juuso menivät kävelylle.
-Ihana olla pitkästä aikaa kahdestaa, Anette huokaisi.
-Niin on, Juuso myönsi.
-Tuntuu kun emme olisi jutelleet pitkään aikaan, Anette sanoi.

 -Tai tehneet mitään muutakaan, Juuso sanoi ja veti Aneten syliinsä.

 -Noh noh, Anette sanoi ja naurahti kun pääsi irti Juuson suudelmasta.

-Mitä? Juuso naurahti ja suukotti uudelleen vaimoaan.
-Minä rakastan sinua vieläkin näiden vuosien jälkeen, Juuso sanoi.
-Niin minäkin sinua, Anette vastasi ja kikatti niinkuin joskus teininä.

Seitsemästoista osa! Näin pitkälle en oo ennen vielä päässytkään!!! Kommenttii kiitos <3