15. Koulun käyntiä

                                                        ***Anette kertoo***

 Yleensä en laittanut mitään erikoista aamupalaa perheelleni, mutta tänään on tärkeä päivä.

 Pikkuiseni aloittaisi tänään koulun. Minulla on hiukan haikea olo. Aika menee niin nopeasti.

 Pitäisihän minun olla tottunut nyt tähän. Viime vuonna kun Miro aloitti koulun pillitin kuin hullu. Mutta nyt Manukin menisi jo kouluun. Tänään pikkuiset saisivat herkkuaan, vohveleita.

 -Minua jännittää kamalasti, Manu sanoi aamupöydässä.

-Mitä suotta. Koulussa on ihan tylsää, Miro vastasi väsyneenä.

-Jokos täällä ollaan innoissaan lähdössä kouluun? Juuso sanoi kun saapui aamupalalle.

-No ei, Miro vastasi tympääntyneenä.

-Joo, Manu vastasi innoissaan.

-Minä vien teidät pojat tänään kouluun, Juuso kertoi.

-Oletko lähdössä johonkin? kysyn.

-Minäkin menen töihin taas, Juuso ilmoitti.

-Jäänkö minä siis yksin kotiin?

-Siltä näyttää kultaseni, vai haluatko tulla mukaan? Juuso virnisti.

-No en halua, vastasin. Hotellilla oli niin tylsää.

 -Pidä sitten huoli veljestäsi, sanon Mirolle.
-Joo, joo, poika vastaa.

 -Etkä vie häntä hankaluuksiin, läksytän.
-Äiti olen ymmärtänyt! Poika tuskastelee.

 -Ja Manu, ole vain rohkeasti oma itsesi. Kyllä sinä saat kavereita.
-Eiköhän lähdetä pojat ja jätetä äiti hössöttämään tänne, Juuso naurahtaa.

 -Rauhoitu nyt kulta, kyllä he pärjäävät, Juuso sanoo ja suukottaa minua.
-Yök, Miro huutaa.
-Ällöö, Manu toistaa.

 Sinne menivät. Minun pienet poikani.

 Arki lähti sujumaan normaaliin tapaan. Mutta jo viikon päästä sain koulusta soiton.

 -Kyllä. Pääsemme tulemaan, sanoin puhelimeen.

 -Mitä nyt? Juuso kysyy.

 -Koulusta soitettiin. Miron ja jonkun pojan kanssa on ollut kahnausta. Minun pitäisi mennä Miron kanssa koululle, sanon.
-Voinhan minäkin mennä, Juuso toteaa.
-Ei, minä haluan hoitaa tämän, vastaan.

 -Olen vähän huolissani, selitän.

-Voi kuule. Ihan turhaan. Arvaa kuinka monta kertaa meille soitettiin kotiin kun olin poikien ikäinen? Juuso toteaa ja nauraa.
-Niin, mutta...
-Ihan turhaan huolehdit, Juuso koittaa tyynnytellä minua.

-Miro sammuta se, komennan.
Ei vastausta.

 Nappaan kaukosäätimen ja sammutan telkkarin.
-Äiti! Mitä sinä teet, Miro ulvoo.

 -Me lähdemme nyt koululle, onkohan sinulla mitään tietoa miksi? kysyn.
Poika nielaisee. - Ei.

 Silmäni meinasivat pullistua päästäni kun näin pojan isän kenen kanssa Mirolla oli ollut kränää.

Zac. Aika ironista, että meidän lapsemme eivät tulleet toimeen. Mies katsoi minua ilmeettömästi.

 -Mukavaa kun pääsitte molemmat tulemaan, rehtori sanoi meille.

 -Jospa Miro kertoisit meille mitä tänään on tapahtunut, rehtori sanoi Mirolle.
-Miksi minä?
-Sinulla on varmasti oma versiosi tähän.

 Kävi selväksi, että pojat olivat jotain kinastelleet ja luokan ikkuna oli mennyt rikki. Ja nyt oli epäselvää kumpi pojista sen ikkunan rikkoi.

 -Miro en voi uskoa, että olet käyttäytynyt noin, nuhtelin poikaa.

 Kävimme pitkän keskustelun poikien väleistä ja siitä miten niitä voisi parantaa. Tulimme siihen tulokseen, että kahden viikon ajan molemmat pojat jäisivät koulun jälkeen avustamaan siivoojaa. Että saisivat omalla tavallaan maksetuksi ikkunan.

 -Odota autossa, Zac murahti pojalleen.

 -Odota Miro pihalla minua, sanoin.

 -Asiahan on muuten nyt selvitetty, mutta kummalle laitetaan ikkunan lasku vai maksatteko sen puoliksi? rehtori kysyy.

 -Laittakaa lasku minulle, Zac sanoo.
-Mutta en voi antaa sinun yksin maksaa sitä, puutun puheeseen.

 -Kyllä voit, minä haluan maksaa sen.

 -Mutta yhtä lailla poikani on syyllinen tähän kuin sinunkin, sanon hämilläni.

 -Tässä ei ole kyse lapsista. Anna minun maksaa se, Zac sanoo.
Niin me sitten sovimme, että Zac maksaa laskun.

 Pihalla Zac pysäyttää minut.
-Olen halunnut pyytää sinulta anteeksi jo monta vuotta käytöstäni silloin joskus, Zac sanoo.
-Kiitos, mutta olen unohtanut jo menneet, vastaan.
-Mitä sinulle kuuluu? Onko sinulla enemmänkin lapsia ja oletko naimisissa? Zac kysyy.

 -Kiitos kysymästä. Minulle kuuluu hyvää. Minulla on toinenkin poika ja olen Juuson kanssa naimisissa, selitän.
-Te siis oikeasti perustitte perheen yhdessä?
-Kyllä, naurahdan. Miksi kaikkien on niin vaikea uskoa sitä?
-Minusta oli mukava tavata sinut ja huomata, että pystymme tulemaan toimeen, Zac sanoo.
-Niin minustakin.
-Sano Juusolle terveisiä.
-Sanon.

Viidestoista osa, kommenttia!