23. Vanhalla kaavalla

 ***Holly kertoo***

 Häiden jälkeen asuimme viikon Miron vanhempien luona, että talomme saatiin remontoitua.

Nyt olisimme siis kahden.

Valehtelematta minua pelottaa aivan kamalasti.

Kiertelin ja katselin huoneita. Olin hämmästyksestä sekaisin kun näin ateljeeni. Se oli ihana.

-Mitä pidät? kuulin äänen takaani.

Sydämeni jyskytti rintaani vasten.

-Se on ihana, kiitos.

 Illalla Miro katseli kun Holly purki viimeisiä tavaroita laatikoihin. 

Heidän makuuhuoneensa oli tyttömäinen, oikeastaan koko talo. Mutta mitäs siitä. Samapa se, hän tulisi viettämään paljon aikaa töissä.

 -Ajattelin, että menisin jo huomenna takaisin töihin. Käyhän se sinulle? Miro kysyi.

Niinpä tietysti.

 -Tottakai se käy. Ole niin myöhään kuin haluat, hymyilin. Mitä enemmän hän on töissä sitä enemmän minä saan olla yksin. Ja sehän passaa.

 -Onko sinulla jotain tekemistä? Miro kysyi.

-Ainahan minä voin maalata ja edistää uraani. Kyllä minä tekemistä keksin, vastasin.

-Sehän on hyvä, Miro vastasi.

Olemmeko me nyt niinkuin aviopari? Täysin vieraita toisillemme. Tämä keskustelukin on niin väkinäistä.

 Ilta kului tavaroita laitellen. Miro vetäytyi jo aikaisin lukemaan.

 Miroa hymyilytti. Hollyä selvastikkin hermostutti vaihtaa vaatteita hänen läsnäollessaan.

-Ihan rauhassa, en minä kurki, Miro virnisti.

-No en ajatellutkaan, tiuskaisin nolostuneena. Mitä hän oikein ajatteli!

 Istahdin jännittyneenä sängyn laidalle. Miksi meidän piti jakaa makuuhuone. Olisivat tehneet minulle oman huoneen. Isä oli sanonut tähän, tietenkin te jaatte makuuhuoneen. Olette mies ja vaimo. Muista se Holly.

Helppohan hänen oli sanoa. 

-Hyvää yötä, sanoin ja vedin peiton syvälle korviin asti.

-Minäkait sitten sammutan valon, Miro murahti vastaukseksi.

 Heräsin aamuyöstä. Olin nukkuessani siirtynyt aivan Miroon kiinni.

 Siirryin varovasti kauemmaksi, ettei Miro heräisi. Olisipa ollut aamulla nolo herätä tuosta asennosta.

 Sydämeni hakkasi kiivaasti. Miksi Miro herätti minussa tälläisiä tuntemuksia?

Laskeuduin unenpöppörässä portaat alakertaan. Minun täytyi saada välimatkaa.

 Join lasin kylmäämehua ja laitoin tölkin takaisin jääkaappiin. Säikähdin kamalasti kun kuulin yskäyksen takaatani.

-Mitä sinä teet? Miro kysyi hieman äreänä.

 -Älä säikyttele noin! Tulin juomaan kun en saanut unta.

 -Vai niin, Miro mumisi.

Miroa ärsytti. Vai ei saanut unta. Taitaa valehdella. Kyllä hän oli huomannut miten Holly oli unissaan kietonut kätensä hänen ympärilleen. Hän oli nimittäin herännyt siihen puristukseen. Holly oli rutistanut häntä oikein kovaa itseään vasten. Seuraavaksi hän oli herännyt kun Holly irotti otettaan ja poistui vuoteesta. Holly oli säikähtänyt omaa elettään ja juossut alakertaan pakoon tunteitaan, taas kerran.

-Tule mennään nukkumaan, Miro sanoi.

-Se-selvä, änkytin. Ehkä Miro ei ollut huomannut tarrautumistani häneen?

 Kävelimme hiljasuuden vallitessa takaisin makuuhuoneeseen.

 -Kuule, antaisit minulle hieman aikaa totutella tähän tilanteeseen. Tämä kaikki on ihan uutta minulle, uskaltauduin sanomaan kun olimme taas vuoteessa.

 -Holly. Luuletko, ettei tämä ole uutta minulle?  Tämä on minulle varmasti ihan yhtä vaikeaa kuin sinullekkin, Miro vastasi.

Nyt minua hävetti. Olin ajatellut vain itseäni koko ajan. Yhtälailla Miro oli pakotettu tähän. Enhän edes tiennyt kiinnostiko hotellin johtaminen häntä?

 -Hyvää yötä, päädyin viimein vain sanomaan.

 -Hyvää yötä, Miro vastasi ja huokaisi.

Tällä tavalla he eivät edistyisi yhtään.

 Heräsin taas sadannen kerran yksin vuoteesta. Näin Miroa vain iltaisin ennen nukkumaan menoa. Hän oli koko ajan töissä. Aamulla hän lähti jo hyvissä ajoin ennen heräämistäni. Ja silloin kun hän päätti pitää vapaapäivän minä maalasin.

En tiedä teimmekö sen toistemme kiusaksi vai helpoutukseksi?

Päiväni oli yksinkertainen. Söin aamupalan yksin ja siirryin maalaamaan.

 Usen meni monia tuntia inspiraatiota etsien.

 Ja sitten kun se tuli maalasin monta tuntia putkeen.

Tänään minua ei innostanut maalaminenkaan yhtään joten päätin mennä hotelille katsomaan isää.

 Mutta päädyin raivon valtaan kun saavuin hotellin respaan kysymään isän olin paikkaa. Jäi muuten kysymättä.

-Kappas. Haluaisitko huoneen? Sara kysyi ivallisesti.

 -En. Missähän Miron työhuone sijaitsee? pamautin. Kyllä suunnitelmani olivat muuttuneet. Miksei minulle ollut kerrottu, että tuo oli täällä töissä.

 -No mutta, hän tuskin ehtii tapaamaan sinua. Sinun kannattaisi jo luovuttaa Holly, Sara sanoi koppavasti.

-Hmm. Saanen olla eri mieltä. Haluan tavata hänet nyt! sanoin korottaen ääntä. 

 -Mutta Holly, hänellä on varmasti paljon töitä. Et tuhlaisi aikaasi häneen. 

-Voi Sara. Et tainut ymmärtää. Haluan tavata mieheni nyt heti, sanoin viileästi.

-Anteeksi mitä? Sara kysyi.

-Aivan. Ymmärsit oikein. Olen naimisissa Miron kanssa joten pidä näppisi erossa hänestä! vuodatin. En ymmärrä miksi suutuin näin ja sanoin noin Saralle.

 -Hänen huoneensa on tuon seinän takana, Sara luovutti ja viittelöi huoneen suuntaan.

-Kiitos, vastasin.

En koputtanut edes oveen vaan marssin suoraan huoneeseen.

-Voisit edes koputtaa, Miro sanoi.

-Niinkö? kysyin happamasti.

 -Näytät vihaiselta, mikä on ongelma? Miro kysyi.

 -Ihanko totta. Vihainen, ei en ole. Olen hämmästynyt.

 -Mikä nyt on? Sano äläkä kiertele! En ymmärrä tuollaista johdattelua.

-En tiennytkään, että Sara on töissä täällä.

Miron silmissä välähti raivo.

 -Tule! Miro komensi.

-Minne? tuhahdin.

-Kotiin, tätä emme selvitä täällä.

 Miro ajoi meidät kotiin. Emme puhuneet mitään matkalla. Eteisessä Miro tarttui minua ranteesta ja talutti yläkertaan.

 -Päästä irti, vingahdin ja Miro päästi käteni vapaaksi.

 -Holly. En jaksa tätä kiertelyä, Miro sanoi väsyneesti.

-Mitä tarkoitat? kysyin.

 -Sitä, että puhu suusi puhtaaksi nyt! En jaksa arvailla murjottamisesi syytä, Miro huusi.

-Sinä olet rasittava! No ensiksikin miksi Sara on hotellilla töissä? Ja miksi minä en tiedä siitä? kiljuin.

 -Taasko tässä on kyse Sarasta! Emme ole enää mitään teinejä. No hyvä on. Ensiksikin Saralla on alan koulutus ja hän haki paikkaa. Toiseksi, mitä se sinulle kuuluu? Miro karjui takaisin.

 -Ai mitäkö se minulle kuuluu?! No mieti sitä!

-Älä kiertele vaan sano se! Miro huusi.

 -Kumpi meistä oikein on vaimosi? Sara vai minä!

 -Mitä ihmettä sinä oikein puhut? Miro ihmetteli.

 -ARGGHHHH!!!!!  karjuin.

 -Ihan totta, tuo on tosi rasittavaa. En ymmärrä mihin pyrit tuolla, Miro sanoi vihaisena.

-Onko sinulla ja Saralla suhde? töksäytin.

-Ei tietenkään ole! Miro murahti.

-Sinä et ikinä koske minuun, parahdin.

-Luuletko, että uskaltaisin kun välttelet minua minkä kerkeät! Miro huusi.

-Sinä se välttelet minua!

 Miron päässä kiehui.

Miro tempaisi minut rajuun suudelmaan. 

-Holly lopeta jo, Miro sanoi väsyneesti.

 -Päästä irti! Et voi aina tehdä noin kun et keksi sanottavaa, huusin ja juoksin alakertaan.

 -Holly odota! Miro huusi väsyneenä perääni.

-Tämä ei voi jatkua näin, Miro sanoi selkäni takaa.

 Nousin raskain hartioin istumaan.

-Ei niin, kuiskasin.

 -Meidän olisi jo aika selvittää ongelmat. Niin tämä kuin kaikki vanhatkin, Miro sanoi ja istui viereeni.

-Holly, mikset tullut yhdelläkään lomalla enää takaisin kotiin? Miro kysyy.

 -Koska pelkäsin nähdä sinut, vastaan.

-Miksi? Miro kysyy hämmästyneenä.

 -Koska minä tunsin itseni ihan typeräksi. Siitä mitä tapahtui silloin huoneessani, vastaan.

 -Luuletko, etten minä tuntenut itseäni typerykseksi silloin? Tunnustin tunteeni sinulle ja sinä sanoit, ettei siinä ollut järkeä, Miro sanoi.

 -Pelkäsin satuttavani vain itseäni, tunnustan.

 -Niinkuin nytkin, Miro kuiskasi ja suuteli minua hellästi.

-Miro, aloitin.

 -Älä. Älä sano mitään. En minä sinua satuttaisi. En minä välitä Sarasta tippaakaan niinkuin olen sinulle aina yrittänyt kertoa. En sano, että tästä tulisi helppoa, mutta sinun on opittava luottamaan minuun. Sekä itseesi. Luulen, että tässä on pohjimmiltaan kyse siitä, Miro sanoi ja suuteli minua taas.

-Anna anteeksi, kuiskasin.

-Tietenkin.

Kahdeskymmeneskolmas osa. 
Pariskunnan suhde edistyy ;)