25. Yhteiselämää

 ***Miro kertoo***

 -Oih Miro katso tätä! Eikö ole ihana, Holly henkäisi kun olimme katselemassa pinnasänkyjä.

-Onhan se, myönsin. Yhteiselomme oli muuttunut huomattavasti kun saimme tietää raskaudesta. Tuntui, että kylvimme rakkaudessa.

-Haluaisin nämä kaikki, Holly huokaisi.

 -Kulta, lapsemme tarvitsee vain yhden, sanoin ja suukotin Hollya.

 -Ilonpilaaja, Holly mumisi.

 -Lupaan, että saat valita kauneimman sängyn tälle pikkaiselle, sanoin ja tunnustelin Hollyn kasvanutta vatsaa.

 -Voi Miro. Se potkii, tunnetko? 

-Tunnen, vastasin ja hymyilin leveästi.

 -Rakastan sinua niin kovasti, Holly sanoi ja kapsahti kaulaani.

 -Niin minäkin sinua. Ja se on tuon pikkuisen ansiota, että tajusimme sen, sanoin ja silitin Hollyn selkää.

 -Oih, katso mikä ihana kirjoituspöytä, Holly hihkaisi ja jatkoi matkaa.

-Lapsemme tuskin tarvitsee vielä pitkään aikaan kirjoituspöytää, naurahdin.

 -Ja katso noita pehmolelujakin.

 -Joo joo. Mennään nyt katsomaan niitä syöttötuoleja, hoputin.

 -Tämä on niin outoa, Holly lausui.

-Mitä tarkoitat? kysyin.

 -Siis mieti nyt. Sinä, minä ja lapsi.

 -Niin. Onhan se vähän jännää, mutta pärjäämme, vastasin.

 -Siltikin, en voisi kuvitella, että tässä olisi kukaan muu sinun tilallasi. En koskaan kyennyt katsomaan ketään muuta miestä vaikka me emme koskaan olleetkaan yhdessä, Holly vuodatti.

-En minäkään katsonut ketään sen jälkeen kun sinä palasit koulullesi, myönsin.

 Kotiin päästyämme istuimme olkkariin katsomaan telkkaria.

-Sinun pitää nyt levätä loppu päivä, ettet rasita itseäsi liikaa kun olimme monta tuntia jo kaupungilla, selitin Hollylle.

 -Kyllä, kyllä. Älä hössötä siinä.

-Selvä, älä nyt suutu, vastasin.

-En tietenkään. Mutta nyt kun lapsikin on tulossa, voisimmeko sisutaa uudestaan? Holly kysyi silmät innostuksesta kiiluen.

 -En ymmärrä miten lapsi liittyy sisustamiseen, mutta toki jos kerran haluat, vastasin ja vedin Hollyn lähelleni.

 -Hyvä, rupean heti suunnittelemaan, Holly sanoi ja suuteli minua.

 -Sattuuko sinua johonkin? kysyin illalla kun löysin Hollyn silittelemästä vatsaansa.

-Hölmö, lapsi liikkuu.

 -Niinkö? sanoin ja painoin pääni Hollyn vatsalle.

-En jaksa odottaa, että se syntyy, sanoin innoissani.

-En minäkään. Huomenna minulla on lääkäri kun olet töissä, Holly sanoi.

-Olisin halunnut tulla mukaan, mutta meillä on joku tylsä kokous, huokaisin.

 Seuraavana iltana Holly astui työhuoneeseeni kun olin tekemässä paperitöitä.

 -Minulla olisi vähän asiaa, Holly sanoi varovasti.

 -Se liittyy tämän päivän ultraääneen.

-Menikö kaikki hyvin? kysyn.

 -Mm, Holly mumisee ja katsoo ikkunasta ulos.

 Mitäköhän nyt? Holly vaikuttaa vaivaantuneelta.

 -Kerro, kehotan.

-Me saamme kaksoset, Holly lausuu ja kääntyy minua päin.

 Olen aivan ihmeissäni. En pysty hetkeen sanomaan mitään lasken vain käteni Hollyn vatsakummun päälle.

 -Siis kaksoset? kysyn viimein.

-Niin, Holly vastaa.

 -Sehän on ihmeellistä, haukon henkeäni.

 -Mitä mieltä olet? Holly kysyy.

 Napaan Hollyn kädet käsiini.

-Se on mahtavaa.

-Niinkö? Holly kysyy silmät pyöreinä.

-Niin, hymyilen.

-Mennäänkö ulos hetkeksi? kysyn.

-Mennään vaan.

Kun saavumme ulos Holly tunnustelee vatsaansa ja hymyilee pienesti.

-Meidän lapsemme, Holly mumisee. 

 -Tule mennään istumaan, sanon ja kuljetan Hollyn nurmikolle.

 -Katso miten kaunis ilta, sanon.

 -Niin paljon tähtiä, Holly kuiskaa.

 -Mieti miten pieniä me olemme avaruuteen verrattuna, pohdin.

 -Me olemme kuin pieniä muurahaisia, Holly vastaa.

 -Katso, tuolla menee tähdenlento, Holly osoittaa tähtitaivaalle.

-Niinpäs menikin, hämmästelen.

 -Tule mennään sisälle, sanon ja ojennan käteni Hollylle ja hän tarttuu siihen hennosti.

 -Ihanaa, että koemme tämän kaiken yhdessä, Holly kuiskaa korvaani.

Sisällä vaihdamme yövaatteet päälle ja pujahdamme sänkyyn. 

Holly käpertyy syliini

 -Minua jännittää niin kauheasti tämä kaikki, Holly sanoo.

-Niin minuakin, myönnän.

 -Käydään nukkumaan kulta, sanon.

-Joo, Holly nyökkää.

 Raskauden loppupuolella vietin paljon aikaa kotona. Olin paljon puutarhassa, mutta Holly tuli usein kannoillani vaikka toivoin hänen vain lepäävän.

 -Enko voisi auttaa, minulla on tylsää, Holly marisi.

 -Et. Et saa rasittaa itseäsi. Sinun pitää levätä, sanoin tiukasti.

-Raskaus ei ole sairaus, Holly valitti.

 -Kulta ymmärrä nyt. Lapsemme voivat syntyä koska tahansa.

 -Selvä menen sisälle. Isä, Holly nauroi.

-Pyh, naurahdin.

 Mutta jo pian kuulin puutarhalle kun Holly huusi minua.

-Miro! Äkkiä tänne!

 -Mikä hätänä?

 -Supistukset alkoivat, pitää päästä sairaalaan.

-No äkkiä sitten. Tule, sanoin ja hain auton ihan lähelle.

 Ja nopeasti auto pyyhälsi Appaloosa Plainsin keskussairaalaan.

 Synnytys kesti koko yön. Kahden päivän päästä Holly pääsi kotiin kahden pienen nyytin kanssa. Miro oli häntä hakemassa. He yrittivät selvitä kotiin vähin äänin.

 Mutta kaupungin varjoissa oli yksi kekseliäs paparazzi jolta ei jäänyt mikään huomaamatta.

 Hän oli ehtinyt ikuistaa tämän perheen kotiin lähdön.

 Miro istui limusiinissa pieni tyttö sylissään.

 Ja Hollyllä oli pieni poika käsivarsillaan.

 Molemmat istuivat hymy huulillaan autossa ja odottivat innolla tulevia päiviä.

Tälläinen osa. Jatkoa tulossa :)